Pieksämäen valtuustossa on 49 paikkaa, niistä kaksi kuuluu Vasemmistoliitolle, kahdeksan Kokoomukselle.
Kokoomuksen Pieksämäen osaston puheenjohtaja Heikki Skyttä tyrmää Varkauden ympärille suunnitellun kuntaliitoksen suoralta kädeltä. Valtiovarainministeriön kuntakartassa Varkauteen oli liitetty Pieksämäen lisäksi Heinävesi ja Joroinen sekä osia Leppävirrasta.
- Varkaus-liitosta vastustetaan Pieksämäellä henkeen ja vereen. Pieksämäki on oma asiointi- ja työssäkäyntialueensa, Skyttä sanoo.
- Kahden taantuvan kaupungin yhdistämisellä ei saavuteta yhtä kehittyvää kaupunkia.
Skytän mielestä syksyn kuntavaalien suurin kysymys liittyy palveluiden ja talouden turvaamiseen sekä muuttotappion kääntämiseen voitoksi.
- Työpaikkoja on saatava lisää ja eläköitymisen takia vapautuviin työpaikkoihin tekijöitä.
Vasemmiston yhteistyö entistä vahvemmaksi
- Laadukkaat ja toimivat kuntapalvelut ovat Vasemmistoliiton tavoitteita, sanoo Pieksämäen Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja Risto Mykkänen. - Pyrimme siihen, että lähipalvelut löytyisivät omasta kunnasta.
- Vahva tavoite on, että Pieksämäki säilyy itsenäisenä kuntana.
Demarien ja vasemmiston yhteistä listaa kunnallisvaaleissa Vasemmistoliitto ei tavoittele, mutta kylläkin vahvistuvaa vasemmistoyhteistyötä.
- Meillä on ollut demareitten kanssa pikkuisen kitkaa politiikan teossa, sanoo Mykkänen, joka vakuuttaa Vasemmistoliiton mahtuvan samalle torille demarien kanssa. Tosin ei yhtä aikaa.
- Demarit, Kokoomus ja Keskusta ovat olleet Pieksämäellä ikään kuin hallituspuolue. Pienpuolueet ovat vähän oppositiossa kritisoimassa tehtyä politiikkaa.
Risto Mykkästä huolestuttaa palvelujen yksityistäminen ja ulkoistaminen. - Se tulee kalliiksi. Monissa kunnissa onkin palattu takaisin kuntapalveluihin ja otettu niitä takaisin omalle kunnalle.
Pieksämäellä on vahvaa osaamista kuntaliitosten toteuttamisessa. Omassa kunnassa tehdyn liitoksen Mykkänen näkee järkevänä, mutta siinäkin on nähtävissä palvelujen keskittyminen keskustan alueelle.
- Jos Varkauden kanssa muodostetaan Keski-Savon kunta, uhkana on palvelujen keskittyminen Varkauteen.