Taloustutkimus kysyi Yle Uutisten toimeksiannosta hieman vajaalta tuhannelta Manner-Suomessa asuvalta henkilöltä, kuka olisi paras henkilö keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Vastaajien ikähaitari oli 18 - 79 vuotta ja kysely tehtiin viime ja tämän viikon aikana.
Samalla kysyttiin myös, oliko Mari Kiviniemen päätös luopua puheenjohtajuudesta oikea vai väärä, vai onko sillä ylipäätään merkitystä keskustan tilanteeseen.
Väyrynen vahvoilla
Paavo Väyrynen otti kärkipaikan parhaana puheenjohtajaehdokkaana. Keskustan kannattajista kolmannes sijoitti hänet ykköseksi ja kaikista kyselyyn vastanneista 23 prosenttia oli samaa mieltä.
Molemmissa ryhmissä palkintokorokkeelle nousivat myös Tuomo Puumala ja Mauri Pekkarinen. Keskustalaisten mielestä Puumala olisi hitusen parempi (20% - 18%) ja kaikkien vastanneiden parissa heidän kannatuksensa oli tasan (17%).
Kyselyn alkuvaiheessa edellä mainittujen lisäksi puheenjohtajakisaan oli ilmoittautunut vain kansanedustaja Juha Sipilä. Hänen kannatuksensa oli sekä koko kyselyssä että keskustalaisten parissa kymmenen prosentin luokkaa.
Pitkä lista muita
Kansanedustaja Timo Kaunisto tuli mukaan vasta kyselyn loppupuolella. Kolmena viimeisenä päivänä hänen nimensä mainitsi kolme prosentti kaikista vastaajista.
Virallisen ehdokaslistan ulkopuolelta muutama vastaaja halusi nostaa puheenjohtajaksi muun muassa euroedustaja Riikka Mannerin, eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen, komissaari Olli Rehnin ja kansanedustaja Juha Rehulan.
Löytyipä kyselyssä kannatusta myös Jenni Haukiolle, Oras Tynkkyselle ja tietysti - Aku Ankalle.
Joka viides keskustalainen olisi halunnut Kiviniemen mukaan
Kiviniemen vetäytymispäätöksen kohdalla koko vastaajaryhmän ja keskustan kannattajien mielipiteet menivät kokolailla yksiin. Reilu kolmannes piti Kiviniemen päätöstä oikeana ja yhtä suuri osuus katsoi, ettei vetäytymisellä ole vaikutusta puolueen tilanteeseen.
Poikkeavuus oli, että kun kaikista vastaajista 15 prosenttia piti vetäytymispäätöstä vääränä, reilu viidennes eli 22 prosenttia Keskustan kannattajista olisi halunnut Kiviniemen olevan ehdolla jatkokaudelle.