Johtajavalintaa valmisteleva työryhmä nimesi perjantaina jatkoon viisi ehdokasta. Tavoitteena oli kolme parasta, mutta yksimielisyyteen kolmesta nimestä ei päästy. Trögin mukaan tämä ei kuitenkaan sido kaupunginvaltuustoa, vaan se voi valita kaupunginjohtajaksi kenet tahansa 11 hakijasta.
- En lähde tätä asiaa kaupunginhallituksessa äänestyttämään. Kyllä tämä menee valtuustoon, Trög muotoilee.
Trög arvioi, että valtuusto äänestää ensin kaikista ehdokkaista ja sen jälkeen kahdesta eniten ääniä saaneen kesken.
Viisi jatkoon päässyttä ovat seuraavaksi haastatteluryhmän ja sen jälkeen valtuustoryhmien haastattelussa. Trögin mukaan haastatteluilla on suuri merkitys, koska valtuutetut eivät vielä tunne kaikkia ehdokkaita.
- Aikataulut on tehty niin, että valituilla viidellä ehdokkaalla on puolituntia jokaista ryhmää varten haastatteluaikaa, Trög sanoo.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög myöntää, että keskustalaistenkin äänet jakautuvat usean ehdokkaan kesken.
- Keskustan valtuustoryhmä keskustelee ryhmän kannasta ehdokkaiden haastattelujen jälkeen, Trög sanoo.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan 14. toukokuuta.
Viisi loppusuoralle Rovaniemen kaupunginjohtajahaussa