Tästä on kyse

Keskustan Mauri Pekkarinen on vahvistanut vetäytyvänsä puolueen puheenjohtajakisasta. Hän vahvisti asian perjantaina tiedotustilaisuudessa. Yle Uutiset kertoi Pekkarisen päätöksestä jo aamupäivällä.

Pekkarinen sanoo lähteneensä puheenjohtajakisaan innolla. Asetelma kuitenkin muuttui, kun istuva puheenjohtaja Mari Kiviniemi yllättäen vetäytyi kisasta.

- Samalla hän arvioi niitä henkilöitä, jotka silloin olimme ilmoittautuneet ehdokkaaksi, ja toivoi vahvasti sukupolvenvaihdosta puolueen johdossa, Pekkarinen sanoi.

Kiviniemen vetäydyttyä kisaan jäivät vain Pekkarinen ja Paavo Väyrynen. Pekkarisen mukaan Kiviniemen "viesti meni perille".

- Kentälle tuli aika nopeasti se käsitys ja näkemys, että oli jotenkin väärin haastaa Kiviniemeä, ja toisaalta että sukupolvenvaihdos tarvitaan.

- Pääsin Paavo Väyrysen kanssa samaan pakettiin, ja paketin nyörit pantiin aika tiukasti ja tarkkaan kiinni, Pekkarinen sanoi.

Pekkarinen jatkaisi, jos Kiviniemi olisi mukana

Pekkarinen sanoi, ettei vetäytyisi, jos Kiviniemi olisi vielä mukana. Nyt hän ei usko mahdollisuuksinsa tulla valituksi.

Kiviniemen lausuntojen lisäksi Pekkarista kaivelivat puoluesihteeri Timo Laanisen samansuuntaiset puheet.

Mari Kiviniemi ei halunnut tänään kommentoida Pekkarisen perusteluita

Pekkarinen ei halunnut nimetä suosikkiaan jäljellä olevista ehdokkaista.

Laaninen ja Puumala harmissaan Pekkarisen vetäytymisestä

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen pitää Pekkarisen vetäytymistä puheenjohtajakisasta valitettavana.

Laanisen mukaan Pekkarinen olisi ollut osaamisen ja energisyyden puolesta vahva vaihtoehto puheenjohtajaksi. Laaninen sanoo, että olisi toivonut Pekkarisen osallistuvan jäsenäänestykseen.

Pekkarisen vetäytymisen vaikutuksia muiden ehdokkaiden mahdollisuuksiin Laaninen ei halua arvioida.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala on hyvin harmissaan Mauri Pekkarisen ratkaisusta jättäytyä pois puheenjohtajakisan lähtöviivalta. Puumala kertoo kuitenkin kunnioittavansa Pekkarisen ratkaisua.

Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto sanoo, että Pekkarisen vetäytymisaikeista näkyi merkkejä etukäteen.

Kaunisto sanoo havainneensa parin viime viikon aikana, että Pekkarinen ei tavoitellut puheenjohtajuutta kovin aktiivisesti. Kauniston mielestä olisi kuitenkin olllut suotavaa, että Pekkarinen olisi ollut mukana loppuun asti.

Kaunisto toteaa, että puheenjohtajapaikkaa tavoittelee nyt neljä miestä. Hänen mukaansa tilanne kuitenkin elää ja uusiakin ehdokkaita saattaa vielä ilmoittautua.