Kaleva pohtii pääkirjoituksessaan Keskustan puheenjohtajakisan kauneusvirhettä.

Lehden mukaan keskustalaisilla on nyt aidosti valinnanvaraa puheenjohtajaehdokkaissa: Väyrynen himoaa keskustan suuruutta, Puumala katsoo tulevaisuuteen, Sipilä ratsastaa yrittäjyydellä, Pekkarinen nojaa kokemukseen ja Kaunisto ei halua jättää puoluetta Väyrysen käsiin.

Kalevan mielestä kokoonpanossa on kuitenkin yksi silmiinpistävä kauneusvirhe.

"Puheenjohtajaksi ei pyri yhtään naista, vaikka eduskuntaryhmässä on valovoimaisia voittajatyyppejä ja puheenjohtajan mitat täyttäviä naisia."

Asetelma saa Kalevan miettimään, onko keskustan toimintakulttuurissa jotain sellaista, mikä saa johtopaikoille päässeet tai sinne pyrkivät naiset varovaisiksi.

"On vaikea välttää ajatusta, että keskustalaisessa kansanliikkeessä naiset joutuvat edelleen olemaan kahvinkeittäjän roolissa", lehti pohtii.

Rahapelipolitiikkaa

Monet lehdet tarttuvat Veikkauksen toimitusjohtajan eroon, palkkioihin ja seuraajan valintaan. Ilta-Sanomat vaatii pääkirjoituksessaan, että puoluepolitiikka on irrotettava rahapeleistä.

Lehden mukaan Veikkauksen tulevan toimitusjohtajan valinnassa demareilla on nälkä, koska kokoomuslainen Veli-Pekka Nummikoski on aloittanut Raha-automaattiyhdistyksen (Ray) toimitusjohtajana. Hänet nimitettiin tehtävään viime kesäkuussa juuri ennen Sdp:n nousua takaisin hallitukseen.

Lehden mukaan demarien silmissä afääri näytti kaappaukselta, sillä Ray oli aikaisemmin ollut Sdp:n läänitys.

Ilta-Sanomien mukaan puoluepoliittisesta suhmuroinnista on syytä pyrkiä eroon. "Veikkaukselle ja Ray:lle kuuluvat rahapelit, poliittisille peleille on toiset foorumit", lehti painottaa.

"Oikea kysys kuuluu, mistä löytyy Veikkauksen tarvitsema sekä strategisen että operatiivisen johtamisen hallitseva osaaja. Väärin asetettu kysymys kuuluu, löytyykö sellaista Sdp:stä."

Iltalehti esittää puolestaan pääkirjoituksessaan, että nyt olisi aika vakavasti harkita yhdistysmuotoisen RAY:n ja Veikkaus Oy:n yhdistämistä.

"Yhtenä yhtiönä, joka monopolina hallitsisi kaikkia rahapelitoimilupia, luvat olisivat turvassa ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan. Lisäksi tulisi synergiahyötyjä esimerkiksi nettipeleissä ja kulusäästöjä hallinnossa. Yhdistäminen edellyttäisi uutta lakia, jossa määritellään uuden yhtiön tuottojen jakoperusteet ja edunsaajatahot, joten sosiaalijärjestöjenkin asema olisi turvattu."

Raiskaukset jäävät ilmoittamatta

Raiskaajista ei välttämättä ole yhtä suuri osa ulkomaalaisia kuin tuomituista, muistuttaa Aamulehden toimittaja Matti Mörttinen analyysissaan, joka pohtii eilen julki tulleita raiskaustilastoja.

Mörttinen huomauttaa, että valtaenemmistö raiskauksista jää kokonaan ilmoittamatta, ja tutkituista tapauksistakin enemmistö jää selvittämättä sekä tuomitsematta.

Hänen mukaansa keskustelua tarvitaan ehdottomasti siitä, miksi juuri Lähi-idän kulttuureista tulevissa on yllättävän monia raiskaajia.

"Mutta seksuaalirikoksista kaikkiaankin pitää puhua paljon nykyistä ennakkoluulottomammin", Mörttinen vaatii.

Mörttisen mukaan tarvitaan toki maahanmuuttajien parempaa perehdytystä suomalaisten pukeutumis- ja käyttäytymiskulttuuriin. Hän perää myös jämäkkää oikeuskäytäntöä ja riittäviä rangaistuksia.

Ennen kaikkea hänen mielestään tarvitaan asennemuutosta, joka auttaisi kaikkia raiskauksen, ahdistelun tai hyväksikäytön kohteiksi joutuneita uhreja tuomaan omat tapauksensa viranomaisten tietoon.