Urheilun tuoreimpia tapahtumia ruotivat Petri Hakala (Iltalehti), Antti Virolainen (Ilta-Sanomat) ja Kari Mänty (YLE Urheilu). Mänty kommentoi Markku Uusipaavalniemen paluuta curling-jäille.

- Eduskuntavaalit ovat jälleen vuonna 2011. Jos Uusipaavalniemi menestyy curlingissa, niin ei se ole haitaksi menestymiselle myös eduskuntavaaleissa, Mänty huomautti.

Yleisurheilun MM-kisat osoittivat, että Suomen yleisurheilulla ovat meneillään vaikeat ajat. Iltalehden Hakala mietti, mikä mättää suomalaisessa yleisurheilussa.

- Mentaalipuoli (henkinen vahvuus) nousee mieleen. En tiedä, mikä kipsi iski suomalaisiin keihäsmiehiin niin kauden pääkilpailussa kuin Ruotsi-ottelussa. Kaikki ruotsalaiset heittivät kauden parhaansa ja suomalaiset kauden heikoimpansa, Hakala muistutti.

Lähetyksen lopulla Taustapeilissä kommentoitiin Sauli Niinistön päätöstä pyrkiä Palloliiton puheenjohtajaksi. Mänty arvioi jo viime viikolla, että Niinistö on tehnyt valintansa: Palloliiton johtaminen kiinnostaa, mutta presidenttipelistä hän jättäytyy sivuun.

- Tuskin Niinistö haluaa ryhtyä johtamaan Palloliittoa vain yhden toimikauden ajaksi. Enkä näe sellaista mahdollisuutta, että tasavallan presidentti johtaisi myös Palloliittoa, Mänty viittasi vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeiseen aikaan.