Pekkarinen muistuttaa, että Jyväskylässä on jo ollut erityisiä toimia vireillä ja niitä on rahoitettu ja kyetty hyödyntämään.
- Tätä kaikkea uutta mitä nyt voisi kenties syntyä, niin sitä varten meillä kyllä on tarvittavat normaalit resurssit käytettävissä.
Irtisanottavien muutosturvamenettely on käynnissä ja Jykesin johdolla on käynnistetty toimet uusien työpaikojen synnyttämiseen.
- Näihin on jonkin verran rahaa varattu, tarvittessa valtiovalta voi olla mukana näiden hankkeiden aikaansaamisessa. Mutta näinä aikoina ei ole kovin helppoa saada muuallekaan kovin paljon uusia työpaikkoja, arvioi Pekkarinen.
Uudelleenkoulutuksen mahdollisuuksia on Pekkarisen mukaan kosolti. Sappi on myös luvannut työllistää irtisanottavia muihin tehtaisiin.
- Mutta ymmärrän, että se vaihtoehto ei kuitenkaan tule kovin monelle kysymykseen.
Työtä vaille jääviä voidaan Pekkarisen mielestä periaatteessa työllistää myös Keljonlahden voimalaitokselle.
- Se voi olla hyvin realistinen vaihtoehto. Mutta minä en kuitenkaan tiedä sitä mikä rekrytointitarve Keljonlahdella on, mutta periaatteessa kyllä.
Pekkarinen ei uskalla arvioda, milloin kaikille työttömiksi jääneille saadaan uusi työpaikka. Joillakin paikkakunnilla tähän on kyetty tähän vuoden, kahden sisällä. Jyväskylässäkin se voi olla mahdollista mutta vain jos talous lähtee nopeaan nousuun.
Pekkarinen uskoo, että Jyväskylän seudulla on yhä imua ja kehittymisen mahdollisuuksia vaikka siellä on koettu suuria työpaikkamenetyksiä ja uusiakin on luvassa.