Kuluneet päivät ovat olleet aika lailla identtisiä edellisviikkoon verrattuna. Työreissu pitkine työpäivineen mahdollisti jälkeen kipeän polven lepuuttamisen. Aikaa kuntoilulle ei olisi jäänyt missään tapauksessa. Sen sijaan sain ammattilaisen kanssa käydä epävirallisia keskusteluja todennäköisistä vasemman jalan vaivan syistä. Hyviä neuvoja tuli ainakin lihashuoltoon ja venyttelyyn liittyen. Kunpa osaisin ja viitsisin ne myös käytännössä toteuttaa.

Viikonlopun matkan jälkeen ohjelmaan mahtuivat jälleen maanantain lentopalloharjoitukset. Polvi kesti puolitoistatuntisen jälleen kohtuuhyvin. Tiistain, keskiviikon ja torstain aikana olen puolestaan uinut päivittäin tunnin. Jotenkin tuntuu, että uintikunto on noussut. Uskaltaisin väittää, että matka on kasvanut jo kahteen ja puoleen kilometriin 60 minuutin kertaa kohden.

Keskiviikkona kerkesin myös ukkobiciin ennen uintia. Se olikin ensimmäinen edes jonkinlainen venyttely pitkiin aikoihin. Miksi ihmeessä omatoiminen lihashuolto on niin vaikeaa?

Ihon alla kytee

On selvää, että projektini Elämäni Maraton saattaa vielä mutkistua kipeän polveni johdosta. Vuosi sitten vaivaan auttoi lepo, mutta aikaa piti varata kuukausikaupalla. Nyt sellaiseen ei ole varaa. Pinnan alla vasemmassa polvessa jäytää uhka, minkä suhteen yritän vielä toistaiseksi olla kärsivällinen. En aio juosta pääsiäisenäkään, vaikka luvassa on huippukelit.

Koska pääasiallinen liikuntamuotoni on toistaiseksi uinti, niin siitä ei ole paljoa uutta kerrottavaa. Annankin kuvien puhua puolestaan. Pääsiäisvinkkinä mainostan kuitenkin jo aikoja sitten hyväksi havaitsemiani, omaan korvaan sopiviksi muotoiltuja korvatulppia. Ne ovat uimarille verrattomat. niiden avulla voi olla varma siitä, että päässä ei ainakaan uintivesi pääse hölskymään.

Mikko Hannula