Kulunut viikko sisälsi poikkeuksellisesti vapaapäiviä arkena, kun tulevan viikonlopun F1-kauden avauskisa työllistää virka-aikaan normaalisti työskentelevää toimitussihteeriä.
Jo viime viikonloppuna pääsin nauttimaan hyvistä ulkoilukeleistä, kun vierailimme mummolassa Siuntiossa. Kahtena päivänä tuli käveltyä reilut lenkit ja ruoka oli terveellistä "mummon kotiruokaa".
Maanantaina ja tiistaina poljin kuntopyörää kotona. 10 kilometriä ja puoli tuntia kumpanakin päivänä. On muuten yllättävän rankkaa, kun yrittää pitää keskinopeuden kokoajan yli 20 kilometrin tuntivauhdissa.
Keskiviikon ja torstain vietin töistä vapaata, edellä mainitun F1-avauksen ansiosta. Oli ilo huomata, että hyvä sulkapallokaverini oli myös vapailla, joten käytimme tilaisuuden hyväksi. Kumpanakin päivänä suuntasimme Viikkiin sulkapalloilemaan. Mukava yllätys oli myös se, että sulkapallovuoro keskellä päivää on puolet halvempi kuin illalla. Pitäisi kai useammin vältellä työntekoa keskellä viikkoa...
Sulkapalloilujen jälkeen vaaka toi seuraavan ilouutisen, sillä ensimmäistä kertaa projektini aikana paino näytti alle 120 kilon lukemia. 119,6 kiloa tarkalleen. Eli vuodenvaihteesta paino on vajonnut kymmenisen kiloa ja projektin ensimmäisestä mittauksestakin liki seitsemän kiloa. Uhraukset ovat kannattaneet!
Painoa suuremman huomion asetin tällä viikolla kuitenkin sille, että jalka alkaa nousta huomattavasti aiempaa kevyemmin. Tunnin sulkapallovuoronkin jaksaa jo juosta tehokkaasti, vaikka ylipainoa on toki vieläkin aika rajusti. Mitä jos paino olisi siellä 80-kilon kieppeillä, sulkapallokaverini kanssa haaveiltiin...
Ensi viikon alussa menen kuntoliikuntaliiton Mika Heinon kanssa aamulenkille. Mika on luvannut näyttää toiminnallisia liikkeitä kävely- ja hölkkälenkin yhteydessä. Näistä nähdäänkin sitten liikkuvaa kuvaa ensi viikon jaksossa.
Keskiviikkona työmatka vie toimittajan Keski-Eurooppaan, joten blogeissani kerron myös, miten liikkuminen ja terveelliset elämäntavat onnistuvat viikon ajan keväisessä Saksassa.
Liikunnallista loppuviikkoa!
Jyri Kivimäki, Toimittaja kuntoon