En ole sairastellut kunnolla ennen helmi-maaliskuuta varmaankaan vuoteen. MM-alppihiihdon jälkeen iski päälle kevyt flunssa ja lievä kurkkukipu. Niistä selvittiin viikon levolla. Pian tuon perään sitten Italian työmatkan jälkeen tauti painoi taas päälle. Nimitettäköön sitä vaikkapa vatsaflunssaksi. Se on ollut sinällään harmitonta, mutta yllättävän pitkäkestoista. Sekin askarruttaa, että flunssa tuli lyhyen ajan sisään toistamiseen, kun edellinen vuosi oli sujunut kokonaan ilman huolia.
Luulin sairauspäivieni jäävän muutamaan, reilun levon ansiosta. En uskonut toipumiseni venyvän, vaikka seuraksi ilmestyi vielä lievä kurkkukipukin. Tuntui, että on pakko tervehtyä, sillä muuten hyvät harjoituspäivät menevät hukkaan.
Ajoin lomalle Länsi-Suomeen. Matalan paikan leirin kohde on tuttu aikaisemmilta keväiltä ja sen olen hyväksi havainnut. Tasaisia maanteitä ja sulia tien reunoja riittää. Tarkoituksena on ollut juosta paljon enemmän kuin edellisten viikkojen aikana, vaikka oireita sairastelusta on ollut vielä viime viikon potemisen jälkeenkin.
Maanantaina 16 ja tiistaina 27,5 kilometriä
Tulopäivänä sisämaahamme vyöryi sadealue länsirannikon kautta. Tutussa leiripaikassa en ole koskaan ulkoillut näin huonoissa olosuhteissa. Vaikka tiet ovat täkäläisillä leveysasteilla hiljentyneet entisestään, niin silti rekkoja riittää edelleen. Poikittaistuiskussa ohi pyyhkäisevä täysperävaunullinen saa aikaan aikamoisen puuskan. Kurjasta kelistä huolimatta pistelin kolme varttia menosuuntaan ja kutakuinkin sama aika kului, kun palasin takaisin. Ei ollut hyvä lenkki kuitenkaan.
Tiistaiksi taivas kirkastui ja tuuli tyyntyi. Saman tien muistin taas, miksi kevät on paras vuodenaika. Silti pahat tuntemukset jatkuivat tälläkin kertaa. Jälleen menosuunta oli sama, mutta lupa kääntyä takaisin odotti vasta puolentoista tunnin päässä.
Juoksu oli vaisua alusta alkaen. Suuntasin askeleeni takaisin jo 85 minuutin jälkeen, kun liikenneympyrä osui sopivasti kohdalle. Tajusin jo hyvissä ajoin, että paluumatkaan kuluisi enemmän aikaa ja harjoitusajan kestotavoite kyllä täyttyisi tälläkin tavalla. Kolme tuntia ylittyikin kolmella minuutilla ennen kuin olin takaisin lähtöruudussa.
Vilunväristyksiä, kurkkukipua ja polvivaivaa
Mielen on vaikea hyväksyä liikoja lepopäiviä, kun kalenteriin on merkitty kovia harjoituksia. Tuskin olen kuumeisena treenannut, vaikka edelleenkin aika ajoin tunnen silloin tällöin vilunväristyksiä ja poden lievää kurkun karheutta.
Meno näiden alkuviikon juoksujen aikana on siis ollut takkuista. Toki peruskunnossakin on yhä toivomisen varaa. Toisaalta olen nostanut nopeasti lenkkien pituutta ja samalla kärsin kankeudesta, mikä johtuu talven laiskoista venyttelyistä. Silti kilometrivauhdit ovat olleet suorastaan surkeita näinä päivinä.
Pahiten rytmiä on sekoittanut se, että vanha polvivaiva on taas alkanut muistutella itsestään. Vasen jalka on etsinyt automaattisesti pehmeää tien reunaa ja vältellyt liian kovia pinnan kallistuksia.
Pitäisi varmaan vieläkin levätä ja lisätä yhä lihashuoltoa. Taidankin käyttää tämän keskiviikon muihin askareisiin ja jättää lenkin tänään väliin. Olo aamulla eilisen jäljiltä ei ole kuitenkaan niin paha kuin pelkäsin. Polvi on kohtuurauhallinen, eikä olo muutenkaan sen sairaampi kuin edeltävinä päivinä.
Matalan paikan leiri kestää sunnuntaihin saakka ja ensi viikkokin on vielä lomaa. Taidan jatkaa harjoittelua suunnitelmieni mukaan, vaikka siihen sisältyykin omat riskinsä. Elämäni Maraton voi olla uhattuna, jos harjoittelen liian kovaa, kun pitäisi sairastaa. Toisaalta Elämäni Maraton joutuu vaakalaudalle siinäkin tapauksessa, etten harjoittele ollenkaan.
Mikko Hannula