MM-kisat ovat nyt jo historiaa eikä niitä kukaan enää ensi vuonna Olympialaisissa muista ja sitten pitää lyödä metallia kaulaan niin, että niska notkuu! Minun osaltani näistä kisoista jäi vain akkreditointi-kortti kaulaan ja aivan uskomaton määrä kokemusta!

Kun joutuu kokemaan uransa pahimmat pettymykset ja vastoinkäymiset kauden pääkisoissa, jotka ovat itselle vielä kauden päätavoite, niin se jos mikä kasvattaa! Nyt olen uskoakseni paljon, paljon vahvempi, kun tulee uusia haasteita vastaan.

Jos vielä kerran palataan näihin MM-kisoihin, ja mietitään mitä olisi voinut tehdä paremmin..? Vastaus on, ettei yhtään mitään! Kaikki tehtiin just niin kuin kuuluukin, aivan normaaleja hommia ja samat kuviot kuin maailmancupissa. Mitään ihmeellistähän ei kannata alkaa kokeilemaan MM-kisoissa! Hommat voi silloin mennä ihan reisille. Varsinkin nyt kun hyväksi havaittuja rutiineja oli käytetty läpi kauden maailmancupissa. Tulos sitten loppujen lopuksi oli mikä oli, mutta sille ei enää voi mitään.. Huippu-urheilu kun vaan on sitä, että aivan kaiken täytyy mennä täydellisesti, että voi menestyä!!

Ainut asia mikä saattoi aiheuttaa meikäläisen sairastumisen, oli EHKÄ liika kilpaileminen. Oon käynyt läpi joka ikisen kisapaikkakunnan ja sairastellut jo pari kertaa aikaisemminkin. Se varmasti rasittaa roppaa ja sitten kun ei itse tajua painaa jarrua, niin elimistö painaa! Eli näin voi käydä. Henkisesti en ainakaan ollut millään tavalla väsynyt, niin kuin Todd Lodwick oli väittänyt! Onneksi tähän maailmaan riittää aina monenlaista puhetta!

Toinen seikka sairastumiseen voi olla se, että kun tarpeeksi "sipuli kuumuu", niin kuumuu koko kroppa! Ja kuulinpahan muuten, että tämä pohjosen juntti oli äänestetty kisojen kuumimmaksi urokseksi! Aika hottia ja coolia!

Pitää muuten paikkaansa jos kuumemittaria on uskominen!!

Mutta en näe mitään järkeä puida asiaa yhtään enempää vaan nyt on aika suunnata katseet kohti Lahtea, joka on ehdottomasti kauden kohokohta! Siellä nähdään varmasti aivan toisenlaista iloisuutta suorituksissa, kunhan vaan saisin tämän vieläkin nenää vaivaavan flunssan pois!

Toivottavasti saadaan Lahteen tuhansittain ihmisiä kannustamaan ja kovaa, sillä muuan Magnus on varmasti vähintäänkin yhtä sisuuntunut MM-kisoista kuin minäkin!

Nyt unohdetaan nuo HöPö-HöPö-kisat ja keskitytään tulevaisuuteen! Ainoa huono puoli oli se, että nyt toimittajan retku muuttaa mun luokse kuukaudeksi, kun mitalia ei tulllut!! Kai sekin on kestettävä vielä!

Maailmancupissa kaikki on vielä mahdollista, ja nyt tulee ainakin hommat tehtyä hyvin! Sen verran kasvoi halu suorittaa asioita hyvin!

Lahdessa Nähdään!!!

Voin kertoa koko joukkueen puolesta, että hillitön, tajunnan räjäyttävä kannustus puuduttaa elimistön ja urheilija voi löytää sen paljon puhutun hurmostilan! Alta pois!

Anssi