Meikäläisen "pönkkä" piti hyppyrikeulalla siihen malliin, että siitä sai viritettyä illan pisimmät veisut Lahden suurmäestä! Ihan vähän jopa hävettää kun tuli suoraan sanoen nöyryytettyä noita mäkimiehiä (13 pisteen ero kakkoseen), varsinkin, kun lähdin mäkeen vaan pitämään hauskaa ja testailemaan uusia kamoja!
Teki mieli melkein pyydellä jätkiltä anteeks, mutta mitä turhaan voitto kuin voitto!
Eka kierros meni ihan rutiini vedolla, rennosti nauttien. Hyppy oli ihan tyydyttävä ja ajattelin, että tuskin tällä laakilla viimeisiä ollaan ekan kierroksen jälkeen.
Sitten pukukopissa vaihdon mäkikamat takaisin verryttelykamoihin ja kuulin tulokset juuri päättyneen kisakierroksen jälkeen, olin toisena vain vajaan pisteen päässä johtajasta! Siinä vaiheessa alkoi meikäläisestä tunkea väkisin läpi kilpailuvietti ja ehkä pienoinen voitontahto, koska eron ollessa niin pieni, tyhmäkin tajuaa että kaikki on mahdollista pienen petrauksen jälkeen.
Astetta parempi verryttely tokalle kierrokselle, hieman jännitystä peliin ja kisan pisin hyppy oli paperia! Käsittämätön veto, verrattuna vaikka kisaa johtaneeseen Harri Olliin! Elämäni ensimmäinen aikuisten SM-kulta ja vieläpä ihan väärästä lajista!!
Vaihtelu virkistää kun Koivuranta Ollilla pöytää pyyhkii, vai miten se nyt oli, urheilussa on välillä melkosta menoa.. huh huh!
Tänään olis sitte tarkoitus lähteä Seefeldiin jatkamaan urakointia maailmancupissa, oman lajin parissa! Siellä tekemistä kyllä riittää sillä muuan Magnus sanoi Ranskassa kauden päätavoitteekseen repiä keltainen liivi itselleen. Kai se yrittää olla hieman uhkaileva viikinki, mutta ei saa antaa sen häiritä. Kovaa kovaa vasten!
Tästä on kyllä kertakaikkisen loistava fiilis jatkaa kohti seuraavia omiakisoja, joista tulette taas kuulemaan juurikin tässä osoitteessa, juurikin suoraan meikäläiseltä, juurikin sen mitä kisoista pitää ja ei pidä kuulla! Säästelkää ääntänne! Anssi on edelleen irti ja tulessa!
Anssi Koivuranta