Seuratoiminnan kehittämistuen tavoitteena on vahvistaa seuratoimintaa, saada lisää liikkujia sekä lisätä nykyisten liikkujien tyytyväisyyttä seuran toimintaan. Tuen avulla seurat saavat mahdollisuuden tehdä uudenlaisia ja rohkeita avauksia uusille toiminta-aluille tai kohderyhmiin.
Seuratoiminnan kehittämistukea voi hakea kahteen eri tarkoitukseen: päätoimisen työntekijän palkkaukseen sekä tukea seuran toiminnan kehittämiseen. Toiminnallisen tuen avulla seura voi kehittää toimintaansa edelleen lasten ja nuorten tai aikuisten liikuntaan liittyen. Seuratoiminnan kehittämistukea voivat hakea kaikki rekisteröidyt liikunta- ja urheiluseurat.
Päätoimisen palkkaamiseen tarkoitettua tukea voi hakea vain vuonna 2009. Seuran toiminnan kehittämiseen tarkoitettua tukea voi hakea vuosittain. Molemmissa tukimuodoissa hakuaika on 2.2.2009 - 15.3.2009.
Esa Koivisto oli yksi kansallista liikuntaohjelmaa pohtivan työryhmän jäsen. Hän työskenteli pitkää tamperelaisen suurseuran Koo-Vee:n toiminnanjohtajana, mutta siirtyi viime vuoden lopulla SLU:n aluejärjestön Hämeen Liikunnan palvelukseen seurakehittäjäksi. Seuraavassa hän valottaa omia näkemyksiään Suorasta Seuratuesta mahdollisuutena. Toimittajana on Jouko Vuolle.
Kuuntele Koiviston mietteitä
Suoran Seuratuen rahat ovat Opetusministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Tukea on jaossa vuosina 2009-2011. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Seuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat: Suomen liikunta ja urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa.
Lähteet: www.seuratuki.fi