- Doping-jupakka ei enää hetkauta minua millään lailla. Olen kertonut oikeusprosessin aikana kaiken tietämäni. Kari-Pekka Kyrön kertomat asiat eivät muuta käsitystäni tapahtumien kulusta millään tavalla, Aho kommentoi.

Ahon myöntää, ettei hiihtourheilu voi jatkaa, mikäli asioita ei selvitetä. Kyrön lausunnot oikeudessa ovat kuitenkin hänen mukaansa poikenneet radikaalisti siitä, mitä miesten välinen keskustelu on sisältänyt.

- Kyllä Kyrön kommentit hämmentävät siinä mielessä, että hän on ollut valaehtoisesti mukana kertomassa asioita. Olen käynyt hänen kanssaan silmästä silmään keskustelun, joka oli hyvin erilainen kuin hänen lausuntonsa julkisuudessa, Aho päättää.

Aho toimi Suomen hiihtoliiton puheenjohtajana 1996-2000.