Useampia mainintoja keräsivät myös hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi ja liikenneministeri Anu Vehviläinen.
Myös useiden kansanedustajien nimiä nostettiin esille tulevaa puheenjohtajaa pohdittaessa.
Enemmistö piirijohtajista on sitä mieltä, että Matti Vanhanen voi jatkaa pääministerinä vielä puolueen puheenjohtajan tehtävät jätettyäänkin.
Vain Kainuun piirin puheenjohtaja Timo A. Säkkinen sanoo yksiselitteisen selkeästi, että puheenjohtajan vaihtumisen pitäisi johtaa myös pääministerin vaihdokseen. Säkkisen mielestä uudelle puheenjohtajalle tulisi antaa mahdollisuus näyttää kyntensä ja olla näkyvillä ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.
Piirijohtajista kaksi on sitä mieltä, että pääministerin tulisi vaihtua ainakin siinä tapauksessa, jos seuraava puheenjohtaja ei istu hallituksessa. Kaksi piirijohtajaa puolestaan sanoo, että tulevan puheenjohtajan ja Vanhasen on sovittava asiasta keskenään.
YLE Uutisten kyselyyn vastasi 18 keskustan piirijohtajaa.