- Olen sanonut kyselijöille jo aiemmin, että joulun aikana on hyvä pohtia omaa toimintaa politiikassa. Eiköhän tuohon tammikuun puoliväliin mennessä kypsy, mitä tehtäviä tavoittelen kesän puoluekokouksessa, totesi Kimmo Tiilikainen YLE Etelä-Karjalalle.

Uusi asetelma vaikuttaa

Ruokolahtelaisen kansanedustajan Kimmo Tiilikaisen mukaan Vanhasen luopumisilmoitus ei vaikuta hänen aikatauluunsa ilmoittaa mukanaolosta, mutta hän myöntää uuden asetelman vaikuttavan.

- Totta kai tuo asetelma on erilainen, eli sitä kautta se vaikuttaa. Nyt täytyy pohdinta tehdä ja aina kun jotain asiaa harkitsee, on olemassa kaksi vaihtoehtoa, mihin se harkinta voi päättyä, sanoi Tiilikainen.

Sen sijaan Tiilikainen ei tavoittele puolusihteerin tehtäviä.

- Olen sanonut jo useita kertoja, että puoluesihteerin tehtäviä en pohdi.

Ajankohta yllätti

Tiilikaisen mukaan Vanhasen ilmoitus puolujohtajuudesta luopumisesta ei ollut yllätys, ainoastaan ilmoituksen varhainen ajankohta yllätti. Tiilikainen odotti, että Vanhanen olisi kertonut omista ratkaisuistaan vasta myöhemmin talvella. Tiilikainen ei lähde pohtimaan luopumisen syitä.

- Ei sitä kannata lähteä hirveästi auki kerimään. Pääministerillä on ollut tässä myös vastamäkeä matkan varrella, muotoilee Tiilikainen.

Uusi johtaja pääministeriksi

Tiilikaisen mielestä uuden puheenjohtajan tulee ottaa myös pääministerin tehtävä vastaan jo kesällä ja tämän täytyy sopia myös Keskustan hallituskumppaneille.

- Puheenjohtajan vaihtuminen päähallituspuolueessa on niin merkittävä tapahtuma, että mielestäni olisi hyvin luontevaa, että uusi puheenjohtaja ottaa myös pääministerin tehtävät vastaan kesän kuluessa, sanoo Tiilikainen.

Tiilikaisen mielestä Vanhasen jatkaminen pääministerinä uuden puoluejohtajan kaudella voisi olla ongelmallista.

- Se voisi johtaa tilanteisiin, joissa pääministerin ja puheenjohtajan lausuntoja verrattaisiin ja pohdittaisiin, mikä keskustan linja on. Parhaimmillaan se voisi toimia, mutta siihen sisältyy myös riskejä, jatkaa Tiilikainen.