Penttinen paransi omaa ennätystään lähes kuusi minuuttia. Hänen tuloksensa alittaa Pekingin olympiakisojen B-rajan yli neljällä minuutilla eikä jäänyt olympiakisojen A-rajastakaan kuin neljän sekunnin päähän.

Vuoden 1993 maailmanmestari ja vuoden 1994 Euroopan mestari Sari Essayah käveli vain kahdesti uransa aikana Penttisen tuoretta ennätystä paremmin. Essayahin nimissä oleva Suomen ennätys vuodelta 1996 on 1.32.05.

Voimia jäi vielä varastoonkin, sillä Penttinen käveli toisen puoliskon tasan minuutin ensimmäistä nopeammin. Puolenmatkan väliaika oli 47.17. Kaksi viimeistä kilometriä Penttinen kiri 9.01:een, mikä on huomattavasti nopeammin kuin Essayahin Suomen ennätysvauhdissa.

26-vuotiaan Marja Penttisen henkilökohtaisena valmentajana toimii nykyisin Suomen Urheiluliiton kävelykapteeni Marko Kivimäki. Aikaisemmin Penttisen valmentajana on toiminut myös maailmanmestari Sari Essayah.

- Sää oli tänään ihanteellinen, viileä ja tuuleton. Berliinin MM-kilpailut ensi vuonna ovat seuraava tavoite. Aikaa on ensi vuonna tarkoitus vielä parantaa, kun se tähänkin asti on parantunut, Kivimäki kertoi.

Toiseksi parhaan ajan 1.46.12 käveli Anne Halkivaha, joka paransi aikaisempaa ennätystään yli viisi minuuttia. Halkivaha osallistui 22-vuotiaiden sarjaan voittaen tämän ikäluokan Suomen mestaruuden. Kilpailu suoritettiin samanaikaisesti naisten sarjan kanssa.

Timo Viljanen voitti viisikymppisen

Miesten 50 kilometrin kilpailu poti osallistujapulaa, sillä vain kolme miestä lähti matkaan. Timo Viljanen voitti jo kolmannen mestaruutensa neljän viime vuoden aikana. Hänen tuloksensa kaukana muiden edellä yksin käveltynä oli 4.33.54.

Nuorten sarjojen tulokset olivat lupaavia. Heikki Kukkonen voitti 22-vuotiaiden miesten 20 kilometriä kelpo ajalla 1.34.10. Matias Korpela käveli 19-vuotiaiden junioreiden mestariksi vain 35 sekuntia hitaampana ajalla 1.34.45.

Aku Partanen voitti 17-vuotiaiden poikien 10 kilometriä kansainvälisestikin erinomaisella ajalla 42.02. Viikko sitten Pohjolan mestaruuskilpailuissa Eskilstunassa hän oli vielä nopeampi uudella Pohjolan ennätyksellä 41.52.

Aku Partanen ja Matias Korpela ovat tänä vuonna astuneet useita askelia kohti kansainvälistä kärkeä. Partanen on lukuisia kertoja murskannut 17-vuotiaiden Suomen ennätyksiä. Korpelankin tämänpäiväinen aika on paras 19-vuotiaan juniorin kävelemä tulos 15 vuoteen. Edellisen kerran sitä paremmin samanikäisenä käveli olympiaedustaja Jani Lehtinen vuonna 1993.

19-vuotiaiden naisjunioreiden 10 kilometriä voitti uudella ennätyksellään 54.25 Saara Mondillo. Tämä oli hänen ensimmäinen Suomen mestaruutensa. Aikaisemmin Mondillo on sijoittunut tyttöjen SM-kilpailuissa pistesijoille myös keihäänheitossa.

17-vuotiaiden tyttöjen 10 kilometriä voitti Merja Hovi sekunnin erolla Sanna Venäläiseen. Kumpikin käveli elämänsä ensimmäisen kympin. Heidän valmentajinaan toimivat Veli-Matti Ranta ja Antti Vainikka, jotka molemmat 1990-luvulla edustivat Suomen

maajoukkuetta kestävyysjuoksijoina.

Kilpailut käytiin 2 kilometrin pituisella katuradalla, jonka tarkistusmittaus on sääntöjenmukaisesti suoritettu. Lämpötila kilpailuiden aikana oli 8-10 astetta.