Pääministeri Matti Vanhasen päätös luopua puolueensa puheenjohtajuudesta yllätti SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen täysin.

- Kyllä se oli yllätys. Mielestäni Vanhasen toiminta ja erilaiset merkitä viittasivat siihen, että hän olisi vielä asettunut ehdokkaaksi ensi keväänä puheenjohtajakisassa. Oli se siinä mielessä yllätys, Urpilainen kertoo YLE Uutisille.

Urpilaisen mukaan Vanhasen ilmoitus merkitsee pääministerin aseman heikkenemistä hallituksen johdossa.

- Perinne on ollut se, että suurimman puolueen puheenjohtaja on myös pääministeri. Luontevinta olisi tässäkin tilanteessa, että kun suurimman puolueen puheenjohtaja vaihtuu, niin uusi puheenjohtaja siirtyisi myös pääministeriksi, Urpilainen jatkaa.

- Tämä on ollut tapa, ja luontevinta olisi, että näin toimittaisiin myös tällä kerralla, Urpilainen toteaa.

Oppositiojohtajan mukaan asiasta tultaneen käymään keskustelua myös hallituksen piirissä.

Pääministerin asema heikkenee

Jutta Urpilaisen arvion mukaan Vanhasen asema pääministerinä heikkenee ilmoituksen myötä.

- Kyllä tällä on vaikutusta hänen asemaansa. Kaikki tietävät, ettei hän ole jatkamassa puheenjohtaja, ja se taas mahdollisesti tarkoittaa myös sitä, että pääministeri vaihtuu puolen vuoden kuluttua, Urpilainen arvioi.

Kaiken mielenkiinnon keskittyminen keskustan puheenjohtajakilpaan vaikuttaa juuri Vanhasen ja sitä kautta koko hallituksen toimintakykyyn.

- Näen, että tämä enemmänkin heikentää kuin vahvistaa hänen asemaansa pääministerinä, Urpilainen toteaa.

Vanhasen mahdollista seuraajaa Urpilainen ei halua lähteä arvailemaan.

- En halua lähteä sitä arvioimaan. SDP:n tapauksessa kävi niin, että kun Heinäluoma kertoi, ettei jatka, niin silloin tuli paljon ehdokkaita. On mielenkiintoista nähdä, käykö keskustassa samalla lailla, Urpilainen pohti matkalla joulunviettoon.