Kansanedustaja Juha Rehula ei ole kiinnostunut Suomen Keskustan puheenjohtajan paikasta. Hollolalainen Rehula sanoo, että hän ei tavoittele puolueen puheenjohtajuutta Lahden puoluekokouksessa.
Puoluejohtaja Matti Vanhanen ilmoitti tänään luopuvansa puheenjohtajuudesta ensi kesänä.
Rehulan mukaan keskustalla on useita hyviä ehdokkaita uudeksi puheenjohtajaksi, mutta hänen omat tavoitteensa ovat muualla.
Keskustan kenttäväki Päijät-Hämeessä on yllättynyt Matti Vanhasen ilmoituksesta. Keskustapuolueen Päijät-Hämeen piirin puheenjohtajan Riitta Lonkan mukaan tietoa täytyy mutustella ja odottaa ketkä ilmoittautuvat mukaan puheenjohtajakisaan.
Keskustan vahvoista nimistä hän nostaa esille yhtenä vaihtoehtona ympäristöministeri Paula Lehtomäen, jos hän tavoittelee puheenjohtajuutta.
Piirijohtaja Riitta Lonkan mukaan Matti Vanhanen voi jatkaa pääministerinä sen jälkeen, kun hän luopuu puoluejohtajuudesta.