Lehtomäki nimeää erityisesti Sudanin ja Saudi-Arabian ilmastosovun jarrumiehiksi.
- Olen erittäin huolissani siitä, että YK:n puitteissa ja ilmastosopimuksen kaltaisissa asioissa, joissa vaaditaan kaikkien maiden yhteisymmärrys, muutamat maat voivat blokeerata ja viivyttää maailman ehdottoman valtaosan saavuttamaa edistystä, Lehtomäki sanoo YLE Uutisten haastattelussa.
Lehtomäki ei usko, että kokouksen viime tuntien erikoisista vaiheista tulee pysyvää estettä ilmastosopimukselle, mutta ne antavat ikävän kuvan siitä, miten yhteisiin tavoitteisiin ollaan valmiita sitoutumaan.
Ilmastoneuvottelut jatkuvat nyt kahdessa työryhmässä. Tähtäimessä on ensi vuoden lopulla Meksikossa järjestettävä huippukokous. Lehtomäki uumoilee Kööpenhaminan kokemusten perusteella, että neuvotteluista tulee hyvin takkuiset.
Vaikka Kööpenhaminassa saavutettu sopu on päästövähennysten tason ja laillisen sitovuuden osalta kaukana tavoitellusta, Lehtomäki näkee kokouksen annissa paljon myönteistäkin.
Monet maat sitoutuivat ilmastotoimiin joka tapauksessa, syntyvästä sopimuksesta riippumatta. Tärkeä konkreettinen asia on myös mittava ilmastorahoitus. Esim. trooppisen metsäkadon vähentämisen kautta saavutetaan merkittäviä päästövähennyksiä, Lehtomäki kuvailee.