Anttila muistuttaa, että valtio maksaa vuosittain normaalia vuosittaista menekinedistämistukea esimerkiksi maidolle, leivälle ja kasviksille. Tukea ovat saaneet myös hunajatuotanto ja poronliha.

- Kyse on siitä, että kerromme miten sianlihaa voi käyttää. Tarkoitus on kertoa, miten sian eri osia voidaan käyttää, kuten luullista sianlihaa, Anttila sanoi.

Ministerin mukaan tukea ei myönnetty siksi, että laiminlyönneistä sikaloissa on esitetty suomalaisia järkyttäneitä videoita. Ministeri myönsi, että yhteys voi syntyä ihmisten mielissä, mutta sitä ei kuitenkaan hänen mukaansa ole.

- Ei näillä asioilla ole mitään yhteyttä. Rahaa haetaan tällaisiin hankkeisiin vuosittain, Anttila muistutti.

YLEn A-studion mukaan sianlihan tuottajat ovat hakeneet lähes puolen miljoonan euron tukea menekinedistämiseen myös ensi vuodeksi.

Viikko sitten kuvamateriaalia 30 sikatilalta julkaissut Oikeutta Eläimille -yhdistys vaati torstaiaamuna, että verovaroja ei enää käytetä tehotuotannon edistämiseen.