Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) tyrmää jälleen Helsingin ja Oulun välisen nopean junayhteyden. Vehviläisen mielestä Helsinki ja Oulu eivät ole sellaisia metropoleja, joiden välille luotijunayhteys kannattaisi rakentaa.

Luotijunayhteyden nosti eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikko-iltana esiin liikennevaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas). Hänen mielestään Suomeen pitäisi saada metropolipolitiikkaa tukemaan riittävän nopea luotijunayhteys, joka kytkisi etelän ja pohjoisen toisiinsa. Hän piti luotijunaa tulevaisuuden isona haasteena.

Vehviläinen jarrutteli luotijunapuheita jo hallituksen elokuisen budjettiriihen jälkeen.

Vehviläisen mukaan jo Seinäjoki-Oulu-rataosuuden peruskorjauksessa on riittämiin tekemistä. Hän muistuttaa, että eduskunta varautui kolme vuotta sitten 400 miljoonan euron ratatöihin. Vehviläinen tivasi kansanedustajilta, miksi tuolloin ei tehty laskelmia, jotka olisivat kertoneet korjaustöiden nopean toteutuksen säästävän rakentamiskuluja 200 miljonaa euroa. Nyt kustannukset ovat nousseet 800 miljoonaan euron.