- Kyllä hallitus on jonkin verran satsannut. Ensin 18 miljoonaa Genesis ykköseen ( = lokakuussa luovutettu maailman suurin risteilylaiva Oasis of the Seas) ja innovatiotukea kahdessa eri erässä yhteensä 28 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi hankintoja on aikaistettu kaikkiaan 80 miljoonalla eurolla, josta melkein kaikki tuli erityyppisille telakoille. Nämä aikaistamispäätökset on tehty viime vuoden lopun ja tämän vuoden 2009 aikana, luetteli Pekkarinen eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona.
Vasemmiston kansanedustajat peräsivät Pekkariselta tukea ahdingossa oleville telakoille.
Vasemmistoliiton Jyrki Yrttiaho muistutti, että Viking Line valmistelee laivatilauksia Suomesta mutta valtio ei ole saanut aikaan vuoden ajan lupaamaansa telakkatukipakettia. Myös Reijo Kallio (sd) korosti, että Viking Linen tilaus olisi äärettömän tärkeä suomalaisille telakoille.