- Paljon on keskusteltu tekemistäni virheistä, liian monista kolareista ja siitä, että paineet ovat vaikuttaneet suoritukseeni. Itse olen koko ajan ollut varma, että pystymme nousemaan, Kovalainen kirjoittaa.

Kovalaisen tilannetta helpotti hyvä kisa Montrealissa. Monivaiheisessa kisassa Kovalainen taisteli viimeisestä lähtöruudusta neljänneksi työntäen samalla syrjään harjoituksissa ja aika-ajossa tapahtuneet ajovirheet ja niiden aiheuttamat puheet.

- Totta puhuen viikonloppuni oli niin rankka, että olisin ollut paremmissa asemissa, jos olisin pystynyt nousemaan kolmanneksi ja ottanut enemmän riskejä. En kuitenkaan halunnut ottaa riskiä ja aiheuttaa viikonlopun kolmatta kolaria. Ajattelin, että on parempi tuoda auto ehjänä maaliin ja ottaa pisteet, Kovalainen toteaa.

- Auto toimi paremmin tänä viikonloppuna kuin aiemmin tällä kaudella. En usko, että olemme kovin kaukana BMW:stä ja Ferrarista ja näyttää siltä, että otamme nyt etumatkaa Toyotaan ja Williamsiin.

- Minä ja tiimimme menemme Indianapolisiin samoin ajatuksin kuin kisoihin tähänkin asti: pysyä positiivisena ja pyrkiä parantamaan.

- Niin kauan kun emme voita, emme voi olla täysin tyytyväisiä suoritukseemme, Kovalainen tiivistää lopuksi.

Räikkönen: Pitäisi päästä takaisin aallonharjalle

Kimi Räikkönen kirjoittaa omassa kolumnissaan kotisivuillaan, että McLarenin vahva vauhti aiheuttaa hankaluuksia hänelle ja Ferrari-tallille.

- Meidän pitäisi päästä takaisin avauskisojen aallonharjalle, kun meillä oli muita nopeampi auto.

Indianapolisin Räikkönen toivoo olevan Ferrarille sopiva paikka, sillä tallilla on aiemmilta vuosilta hyviä tuloksia radalta.

- Nyt on paha sanoa etukäteen. Automme vauhti selviää vasta perjantain treeneissä. Yleensä mulla on mennyt siellä hyvin, eikä ole ollut ongelmia.

Räikkönen sanoo kaikkien kuljettajien olevan onnellisia siitä, että Robert Kubica selviytyi lievillä vammoilla rajusta ulosajostaan.

- Onneksi automme ovat näin turvallisia, jos jotain sattuu. Robertin onnettomuus oli tosi iso.