16 valtuutettua 27.stä pitää kunnanhallitusta toimintakyvyttömänä, koska hallitus ei ole pystynyt esittämään valtuustolle suunnitelmaa kunnan talouden tasapainottamisesta pyynnöistä huolimatta.
Siuntion kunnanvaltuutettu ja tarkastulautakunnan puheenjohtaja Arto Varpio (kesk.) kertoo että talouden tasapainottamisohjelma olisi pitänyt esitellä jo edellisen tilinpäätöksen yhteydessä, mutta sitä ei ole saatu vieläkään.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja, Kokoomuksen Janne Laakkonen pitää vaatimusta kohtuuttomana.
- Pitää ottaa huomioon se, että me ollaan saatu talouden tunnusluvut käyttöön vasta syys-lokakuun vaihteessa ja nyt eletään joulukuun puoliväliä. Miten se voisi olla mahdollista, että laivan keula olisi käännetty näin nopeasti parempaan suuntaan, jos sitä ei ole saatu tehtyä viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Myös tarkastuslautakunnan ja valtuuston välit rakoilevat
Siuntion kunnanvaltuuston ja tarkastuslautakunnan välillä on niin ikään hämminkiä, sillä valtuuston käsittelyyn päätyi lautakunnan päätösehdotuksesta poikkeava esitys.
Lautakunnan puheenjohtaja Varpio on tuohtunut tilanteesta.
- Jos valtuuston työkaluna toimivan lautakunnan ja kunnanvaltuuston välillä on joku tällainen seula niin se tekee kyllä tarkastuslautakunnan toiminnan mahdottomaksi. Minä en tiedä, mikä tämä seula on tällä kertaa ollut, mutta tällaista ei jatkossa saa tapahtua.
Ennen tammikuista valtuustokäsittelyä valtuuston valitsema työvaliokunta haastattelee kunnanhallituksen jäsenet ja antaa valtuustolle muistion hallituksen työskentelystä.
Siuntio on pahasti velkainen kunta. Kunnalla on velkaa yli 3 000 euroa asukasta kohti.