Talousvaliokunnan sosialidemokraattinen puheenjohtaja Jouko Skinnari on järjestänyt eduskunnassa näyttäviä tapaamisia ennenkin. Muistissa on optiokohu ja Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen käynti valiokunnassa toimittajalauman keskellä.

Nyt valiokuntaan oli kutsuttu työmarkkinariitojen kohteeksi joutuneen Finnairin johtoa, jota sosialidemokraatit ovat arvostelleet eduskunnassa viime aikoina kovin sanoin. Skinnari perusteli kutsuaan työntekijäjärjestöjen toiveilla.

- Henkilöstöjärjestöt ovat ottaneet meihin yhteyttä. He ovat esittäneet paljonkin kritiikkiä. Kyllä varmasti tässä on parantamisen varaa, Skinnari sanoo.

Finnarista paikalle tulivat toimitusjohtaja Jukka Hienonen ja hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell. Molemmat julistivat alan synkkiä näkymiä.

- Toimialalla vallitsee sellaiset olosuhteet, että kaikkien lentoyhtiöiden johto voitaisiin vaihtaa vaikka tänä päivänä tuloksien takia, siinä ei ole mitään mullistavaa. Tietysti tämä eduskunnassa käyty keskustelu on omalla tavallaan lehtereitä ja yleisöä varten, ja se todellisuus missä yhtiö elää on toisenlainen. Mutta minä nyt olen tehtäväni joka tapauksessa jättämässä tammikuun lopussa, että saavat seuraavat sitten näyttää mitenkä onnistuvat

Taxellin puheesta kuuli, ettei kutsu valiokuntaan kuultavaksi hurraa-huutoja herättänyt.

- Toivottavasti valiokunnalle oli se hyöty, että kerroimme mikä on totuus. Meille riittää totuus, Taxell sanoi.

Haastateltavaksi tarjoutui vielä valiokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Antti Rantakangas, jonka puheista kävi selväksi, että valiokunnan sisällä oli kova riita siitä, olisiko Finnairin johtoa ylipäätään pitänyt patistaa paikalle valiokunnan kuultavaksi.

- Tässä ei kaivattaisi tällaista puoluepolitisointia, mitä SDP:n taholta on tullut. Kyse on todella vaikeilla markkinoilla toimivasta yhtiöstä, ja sitä ei yhtään helpota se, että eduskunnasta annetaan viestiä, että tultaisiin apuun johonkin työmarkkinaneuvotteluihin. Ei pidä antaa sellaisia viestejä, että täältä lähdetään puuttumaan Finnairin toimintaan, se on hallituksen ja operatiivisen johdon asia, Rantakangas sanoo.