Apu-lehti, 29. maaliskuuta 2012. Otsikko: Lannistumaton. Haastateltava: Oppositiojohtaja Mari Kiviniemi. Esirivi: “Mari Kiviniemi uhkuu itseluottamusta ja taistelutahtoa. Hän haluaa jatkaa puolueensa johdossa. Hän ei pelkää haastajiaan eikä tulevaa puoluekokousta." Kuvateksti: "Vaalitappion surkeudesta ei näy jälkeäkään Kiviniemen kasvoilta."
Pari päivää lehden ilmestymisen jälkeen Mari Kiviniemi ilmoitti jättävänsä keskustan kipparoinnin: Tällä naamalla ei parempaan pysty.
Mitä ihmettä tapahtui? Kiviniemi itse vetosi Ylen galluptuloksiin. Selitys on yhtä uskottava kuin Matti Vanhasen polvet. Ylen mielipidemittaus povasi kepulle toiseksi parasta tulosta vuoden sisään. Miksei Kiviniemi ottanut ritoloita jo silloin 12 prosentin tuntumassa? Kiviniemen mukaan juuri kepun nuoret toivot heittivät ensimmäisen kiven hänen suuntaansa.
Arvelujen mukaan Kiviniemi kyllästyi Paavo Väyrysen ja kumppaneiden arvosteluun sekä kentän tuen puutteeseen. Keskustan sisältä kuitenkin kerrotaan, että kulissien takana Kiviniemi on kironnut myös varapuheenjohtaja Tuomo Puumalaa ja euroedustaja Riikka Manneria.
Kiviniemen mukaan juuri kepun nuoret toivot heittivät ensimmäisen kiven hänen suuntaansa. Puumala ja Manner pohtivat julkisuudessa jo viime vuonna, pitäisikö heidän lähteä haastamaan istuva puheenjohtaja. Kepun sisäpiiriläisten mukaan Kiviniemi on pitänyt Puumalalle aiheesta tiukan puhuttelun. Puolueen varapuheenjohtajan pitäisi antaa istuvalle puheenjohtajalle sataprosenttinen tuki, Kiviniemi muistutti.
Keskustalla ei ole selvää tähteä seuraavaksi puheenjohtajaksi - on vain joukko tähtösiä. Yksi toisensa jälkeen mahdolliset ehdokkaat ovat kieltäytyneet kunniasta: puhisehdokkaita ei suoranaisesti tunge ovista ja ikkunoista. Tiistaina joukkoon liittynee vielä varapuheenjohtaja Timo Kaunisto. Oireellista oli se, että Väyrynen ei saanut Lapin piirikokokouksessa edes omaa piiriään taakseen ilman äänestystä.
Rovaniemen puoluekokouksessa puheenjohtajaksi nousee joko Mauri Pekkarinen, Tuomo Puumala tai Juha Sipilä. Ikipyrkijään, taata Väyryseen uskoo enää ani harva.
Oireellista oli se, että Väyrynen ei saanut Lapin piirikokokouksessa edes omaa piiriään taakseen ilman äänestystä. Kentällä tikareita viskotaan kunniapuheenjohtajan selkään myös Marin kampitusyrityksistä.
Tuntemattoman rahamiehen Juha Sipilän tähti on nyt kovassa nosteessa. Sipilän takana on yksimielisesti keskustan suurin piiri Pohjois-Pohjanmaa, josta Rovaniemelle taapertaa satoja puoluekokousedustajia - ja arvelujen mukaan myös keskustan vanha isäntä Seppo Kääriäinen, vahva mielipidevaikuttaja.
Myös monet liberaalit kepulaiset, entiset kiviniemeläiset ja uskovaiset kannattavat oululaismiljonääriä. Sipilältä saattaa kuitenkin loppua aika kesken. Kuntavaaleihin valmistautuva kriisipuolue tarvitsee toisaalta myös kokemusta, joka ensimmäisen kauden kansanedustajalta puuttuu tyystin.
Tuomo Puumalan takana ovat keskustanuoret, varsin vaikutusvaltainen joukko. Puumala on miellyttävä ja fiksu aatepoliitikko, joka edustaa kepun vasenta laitaa. Toisaalta Puumalaa pidetään opportunistina, jolta puuttuvat konkreettiset avaukset ja näkemys keskustan suunnasta. Poliittiset näytöt uupuvat vielä.
Entäpä sitten Pekkarinen? Jos rahat pitäisi tässä lähdössä lyödä likoon jonkun kepuravurin puolesta, laittaisin ne Mauri-orille.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-studion politiikan toimittaja