Suomen urheiluliiton osalta opetusministeriö tulee valtionavustusten yhteydessä vielä arvioimaan, onko dopingtapauksella merkitystä ensi vuoden valtionapuun. ADT:n osalta opetusministeriö korostaa täsmällisen ja asiallisen tiedotuksen merkitystä dopingtapausten julkistamisten yhteydessä, jotta väärinkäsitykset ja väärät tulkinnat voidaan välttää.
- Selvitys oli varsin perusteellinen ja olemme siihen tyytyväisiä. Totesimme, että he ovat toimineet hyvin, joskin korostamme sitä, että vastaisuuden varalta, väärinymmärrysten ehkäisemiseksi tiedottamiseen tulee kiinnittää enemmän huomiota, Saarela kertoo YLEn haastattelussa.
- Kun tiedonkulku paranee, ADT on toiminut moitteettomasti, Saarela kiittelee.
Selvitykset antavat hyvän kuvan toimenpiteistä
Kulttuuriministeri Saarela pyysi Tiisanojan dopingrikkomuksen tultua ilmi Suomen Urheiluliitolta selvityksen tilanteesta ja toimenpiteistä, joihin liitto on ryhtynyt. Liittoa pyydettiin selvittämään, miten se on ottanut huomioon urheilun eettiset periaatteet, hoitanut dopingvalvonnan ja -testauksen sekä dopingin vastaisen koulutuksen ja valistustoiminnan.
Suomen Antidopingtoimikunnalta Saarela pyysi selvityksen, miksi dopingrikkomuksista ei ilmoitettu aiemmin ja aloitettu asian käsittelyä vaikka positiivinen testitulos oli jo tiedossa. Lisäksi pyydettiin selvitystä olisiko yhteys- ja olinpaikkatietojen ilmoittamisen laiminlyöntiin liittyvä dopigrikkomus jo yksin riittänyt Tiisanojan rankaisemiseen.
Opetusministeriön mukaan Suomen Urheiluliiton selvitys antaa hyvän kuvan järjestön toimenpiteistä. Lisäksi selvityksessä on hyvin tuotu esiin antidopingvalistuksen ja -toiminnan laajuus SUL:n valmennus-, valistus- ja koulutustoiminnassa.
Selvityksen ja siihen liittyvän liitemateriaalin pohjalta opetusministeriö katsoo Suomen Urheiluliiton hoitaneen osaltaan Tiisanojan dopingtapaukseen liittyvän selvityksen sekä kurinpitotoimet asianmukaisesti. Myös järjestön eettiset linjaukset sekä toiminnan sisältö koulutuksen, valmennuksen ja valistustoiminnan osalta eri ikäluokkien urheilijoille on ollut kattavaa.
Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n selvitys antaa opetusministeriön mukaan selkeän sekä yksityiskohtaisen kuvan toimista, joihin ADT on ryhtynyt ja toteuttanut Tiisanojan dopingtapauksen osalta. Annetun selvityksen ja siihen liittyvän liitemateriaalin pohjalta opetusministeriö toteaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n toteuttaneen tehtäväänsä suomalaisen urheilun dopingvalvonnasta vastaavana yhdistyksenä tapauksen tutkinnan ja selvittämisen osalta asiantuntevasti.
Opetusministeriö korostaa Suomen Urheiluliiton ja sen jäsenseurojen valistus- ja koulutustoiminnan merkitystä dopingin vastaisessa taistelussa suomalaisessa urheilussa. Suomen Antidopingtoimikunnalle ministeriö toivottaa menestystä sen vaativassa työssä suomalaisen puhtaan urheilun edistäjänä.