Koulut saavat itse päättää, osallistuvatko ne hankeeseen. Virkkunen haluaisi jokaisen koulun mukaan kahden seuraavan vuoden aikana.

Koulujen pitää tehdä opetussuunnitelmassaan suunnitelma siitä, miten lapsia suojellaan kiusaamiselta. Lisäksi opetuksen järjestäjän tehtävänä on valvoa, että turvallisuus myös toteutuu.

Helsingissä viikko sitten tapahtunut 15-vuotiaan tytön pahoinpitely on pysäyttänyt myös opetusministerin. Hän sanoo väkivaltatapausten osoittavan, miten tärkeää on tehdä työtä koulukiusaamista vastaan. Virkkunen pitää tärkeänä, että lapsia kasvatetaan asettumaan toisen asemaan ja heikomman puolelle. Juuri tämä on koulukiusaamisen torjuntaohjelman tavoite.

Lainsäädäntöä ei sen sijaan tarvitse Virkkusen mukaan korjata, vaan se on tältä osin kunnossa.

Koulukiusaaminen ei rajoitu vain kouluaikaan. Kaikkein rankimpia tapauksia sattuu myös vapaa-aikana. Koulut ilmoittavat vakavimmat tapaukset poliisille. Opetusministeriössä ei kuitenkaan tiedetä, kuinka paljon tällaisia rikosilmoituksia on tehty.