Vasemmiston ryhmäpuheenjohtajan Ritva Mikkosen mukaan asiasta on keskusteltu teatterin johtokunnassa.

- Teatterin johtokunnan selvityksen perusteella alueteatteri jouduttaisiin ajamaan alas. Se tarkoittaisi 20-25 henkilön irtisanomista, ja mittavaa valtionosuuden menetystä. Kokonaissäästöjä ei siis kaupungille syntyisi ollenkaan, mikäli tukea leikataan kuten taloussuunnitelmaan on luonnosteltu.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Raimo Tornberg sanoo, että valtuusto antaa vain raamit ja rahat ja teatterin asia on päättää, mistä se leikkaa.

- Sinänsä alueteatterin lopetus olisi iso asia, mutta me haluamme ilmoittaa vuoden 2012 avustusleikkauksen jo tässä vaiheessa, jotta teatteri voi ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin. Toivotaan, ettei säästökeino nyt kuitenkaan olisi se kaikista huonoin eli alueteatterin lakkautus, vaan että sieltä löytyisi jotakin muuta säästökeinoa.

Vasemmistoliiton mukaan pääsymaksutulot ja valtionosuus kattavat jo yli 50 prosenttia koko teatterin kustannuksista, ja Kajaanin kaupunginteatterin alueteatteritoiminnasta saama valtionosuus kattaa kokonaan alueteatteritoiminnan kustannukset. Sen vuoksi alueteatterin lakkauttaminen veisi teatterista suhteellisesti suuren määrän työpaikkoja.

Keskustan mielestä teatteri saa liikaa tukea

Keskustan mielestä Kajaanin kaupunginteatteri saa joka vuosi automaattisesti niin paljon tukea, jotta muulle kulttuurille ei jää jaettavaksi avustusrahaa lainkaan.

- Täytyy miettiä, paljonko olemme kaikkiaan valmiita satsaamaan teatteriin, koska toista miljoonaa euroa on iso raha. Me näemme, että sillä todellakin pitää tulevaisuudessakin pärjätä, ja haluaisimme että kulttuuritarjontaa olisi kaupungissa laajemmin kuin nykyisin.