Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos vertaili tuoreessa katsauksessaan asumisen kokonaiskustannuksia Helsingin, Espoon, Vantaan, Kirkkonummen ja Lahden välillä.

Asumiskustannukset laskettiin summaamalla yhteen vanhan kerrostaloasunnon neliöhinta, kustannukset työ- ja vapaa-ajan matkoista junalla tai autolla sekä matkojen myötä menetetyn vapaa-ajan kustannukset.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) uumoilee YLE Lahden haastattelussa, että Lahti saattaa näyttäytyä asuinpaikkana nyt hieman eri valossa.

- Sellaisissa perheissä, joissa varsinkin molemmat vanhemmat pendelöivät päivittäin pitkiä matkoja pääkaupunkiseudulle, varmaan mietitään ja lasketaan näitä asioita uudella tavalla.

Vapaavuori kuitenkin muistuttaa, että Lahdesta on erinomainen raideyhteys pääkaupunkiseudulle.

- Juna on ekologinen vaihtoehto, ja junassa on mahdollista tehdä hyödyllisiäkin asioita kuten lukea, opiskella tai nukkua.

- Mutta tilanne näyttäytyy toisenlaisena varsinkin niille, jotka käyttävät autoa päivittäin työliikenteessä, asuntoministeri Jan Vapaavuori arvioi.