Aho maalasi varsin synkän kuvan tulevasta kehityksestä, jollei edessä oleviin haasteisiin varauduta ajoissa.
- Nukumme Ruususen unta ja päätöksenteko on haasteisiin nähden aivan liian lyhytnäköistä, totesi Aho. Haasteiden kärkikolmikko muodostuu globalisaation, osaamiskilpailun ja väestön ikääntymisen muodostamasta yhtälöstä.
Erityisen tärkeänä hän näki liikunnan kansalaisjärjestöjen, terveysjärjestelmän ja ravitsemuksen asiantuntemuksen yhdistämisen. Ahon mielestä ihmisten kykyä ottaa vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan pitää määrätietoisesti tukea. Myös aikuisväestön omaa vastuuta oman terveyden hoidosta on nostettava.
- Liikenteessä on hyville kuljettajille bonusjärjestelmä. Voisiko terveydestään huolehtiville kansalaisille räätälöidä vastaavanlaisen järjestelmän, visioi Aho.
Huippu-urheilu on Ahon mielestä viihteellistymisestään huolimatta edelleen tärkeä ihmisten liikuntamotivaation lähde. Liikunnan kansalaistoimintaa ja huippu-urheilua selkeimmin yhdistävänä tekijänä hän näki esikuvien roolin.
- Vaikuttasi siltä, että odotukset esikuvia kohtaan ovat vain lisääntyneet ja vaatimukset kasvaneet, hän totesi.
Keskustelussa kuultiin myös esimerkkejä, joissa on jo löydetty vastauksia hyvinvoinnin haasteisiin. Kansalaistoiminnassa kertyy myös osaamista, jolla on käyttöä myös työelämässä ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Seminaariväen yhteinen toteamus oli, että kansalaistoiminnan arvoa ja merkitystä ei tunneta riittävästi rahoittajien ja poliitikkojen suunnassa.
Kansalaistoiminnassa on vuosittain varovasti arviolta kysymys yli 100 miljoonan kohtaamisen tuomasta pääomasta yhteiskunnalle. Sen näkyväksi tekemiseen tulisikin suunnata resursseja myös lisääntyvistä liikunnan määrärahoista.