Miksi muutosta ehdotetaan?
- Toimeentulotuki muodostuu rahana maksettavasta ja vastaanottona annettavasta osuudesta.
- Turvapaikanhakijoiden katsotaan saavan vastaanottona aiempaa enemmän hyödykkeitä.
- Tällaisia ovat mahdollisuus katsoa televisiota ja käyttää internetiä veloituksetta vastaanottokeskuksessa.
- Vastaanottokeskuksessa on käytössä myös kodinhoito-, siivous- ja harrastusvälineitä.
Esimerkiksi yksinasuvan aikuisen turvapaikanhakijan toimeentulotuki pienenee runsaalla 80 eurolla aiemmasta. Tuki olisi noin 292 euroa kuussa, kun se nyt on 375 euroa.
- Tällä tullaan säästämään rahaa, mutta samalla takaamaan se, että ihmisoikeudet säilyvät, Thors kertoi iltakoulun jälkeen.
Thors myönsi samalla, ettei toimeentulotuen suuruudella ole ratkaisevaa merkitystä siihen, kuinka paljon Suomeen tulee turvapaikanhakijoita.
- Tukea on pakko leikata, koska muita etuuksia on niin paljon, hän sanoi.
Ilmaiset ateriat pienentävät tukea
Jos turvapaikanhakija saa vastaanottokeskuksessa kaikki päivittäiset ateriat, toimeentulotuen perusosaa aiotaan vähentää vielä enemmän. Tällöin tuesta vähennettäisiin 79 prosenttia.
Uudessa asetuksessa ei myöskään enää tehtäisi eroa aikuisen ja alaikäisen välillä. Tällä hetkellä aikuisen turvapaikanhakijan toimeentulotuki on 10 prosenttia muita Suomessa asuvia pienempi, alaikäisen 15 prosenttia pienempi.
Turvapaikanhakijat maksavat toimentulotuellaan ruokansa, vaatteensa ja terveydenhuoltomenonsa, joita Thors kuvailee pieniksi.
Pakolaisapu: Ehdotus ei ratkaise ongelmia
Pakolaisavun puheenjohtajan Thomas Wallgrenin mielestä Thorsin ehdotus ei ole ratkaisu pakolaisongelmaan.
Wallgrenin mukaan Suomessa kuvitellaan, että turvapaikanhakijoita tulee Suomeen sen takia, että täältä saa valtavat rahat ja että toimeentulotuen pienentäminen johtaisi turvapaikanhakijoiden määrän vähenemiseen.
- Ihmisten oikeat syyt tulla tänne hakemaan turvapaikkaa ovat paljon vakavampia, hän sanoo.
Somaliliiton puheenjohtaja Said Aden on samoilla linjoilla Wallgrenin kanssa. Hän sanoo, että kyse ei ole toimeentulotuen määrästä vaan suojelun tarpeesta.
- On sattumaa ja onnesta kiinni, mihin maahan lähdetään. Tuskin mitään ennakkotietoa on, mitä missäkin maassa maksetaan, Aden sanoo.
Wallgren muistuttaa, että jos Suomi ei huolehdi turvapaikanhakijoistaan "säädyllisesti", sekin johtaa ongelmiin.
- Jos suomalainen yhteiskunta tehdään sellaiseksi, että turvapaikanhakija tuntee olonsa vieraaksi tai vastenmieliseksi, se johtaa konflikteihin eikä ratkaise niitä, Wallgren sanoo.