Suomen miesten curlingjoukkue päätti Sofian EM-kisat menestyksekkäästi, sillä torstaina ratkenneen nousun A-ryhmään lisäksi joukkue ylsi myös toiseen ja hieman vielä tärkeämpäänkin tavoitteeseensa, eli paikkaan ensi vuoden MM-kisoihin.

Markku Uusipaavalniemi.

B-ryhmän voittajana Suomi sai karsintoihin Euroopan viimeisestä MM-paikasta vastaansa A-ryhmässä kahdeksanneksi sijoittuneen Venäjän. Perjantai-iltana pelatussa karsinnan avausottelussa Venäjä otti tiukan 7-6-voiton ja pääsi näin lauantaihin voiton päässä MM-paikasta.

Suomi tuli kuitenkin ratkaisupeleihin vahvalla itseluottamuksella. Aamun pelissä joukkue jylläsi Venäjän kumoon jo kuudessa "päässä" numeroin 9-1. Iltapäivällä pelattu kolmas ja ratkaiseva ottelu eteni Venäjän 2-1-johdossa viidenteen päähän, mutta kuudennessa Suomi keräsi komeasti neljä pistettä.

- Saimme viimeisen kiven edun ja painetta Venäjälle. Se tuotti tulosta, kapteeni Markku Uusipaavalniemi summasi ratkaisevan pään.

Seitsemännessä päässä Suomi otti vielä kaksi pistettä lisää, eikä Venäjä enää noussut. Loppunumerot 7-3 toivat paikan Kanadassa huhtikuussa pelattavaan MM-turnaukseen karsintavoitoin 2-1. Joukkue kisoihin ratkeaa vasta talven SM-pelien myötä, mutta pitkään jo Suomen ykköspelaajana loistaneella Uusipaavalniemellä on intoa mennä mittaamaan taso maailman huippujen seurassa.

- Meillä on siellä kuitenkin parhaat mahdollisuudet, vuoden 2003 MM-kisoissa Suomen neljänneksi luotsannut Uusipaavalniemi totesi joukkueestaan.

Lauantain voitto oli tärkeä myös siinä mielessä, että näin Suomen miesten toiveet päästä Torinon vuoden 2006 olympiacurlingiin pysyvät elossa. Olympiapaikat jaetaan MM-kisoissa.

Ruotsi ja Saksa mestarit

EM-curling saatiin lauantaina päätökseen myös kärkijoukkueiden osalta. Naisten loppuottelussa Ruotsi selvisi helpohkosti Sveitsistä pistein 9-4. Pronssin vei Norja 10-7-voitolla Venäjästä.

Miesten loppuottelussakin Ruotsi oli mukana, ja piti kultaa hyppysissään vielä kahdeksannessa päässä 6-4-johdossa. Vastassa ollut Saksa käänsi tilanteen kuitenkin toiseksi viimeisessä eli yhdeksännessä päässä kolmen pisteen myötä, mutta kymmenennessä Ruotsi kuitenkin kiristi tasoihin. Jatkopäässä Saksa hyödynsi viimeisen kiven etunsa, ja näin Euroopan mestaruus saksalaisille numeroin 8-7. Norja otti naisten tapaan pronssin myös miehissä, kun Skotlanti kaatui 8-2.

STT-YLE