Uutistoimisto Reutersin lainaamat diplomaattilähteet ovat nostaneet Rehnin nimen esille talouskomissaarin salkun tulevaa haltijaa pohdittaessa.
YLEn Aamu-TV:n haastattelema Esko Antola varoittaa kuitenkin vielä liiasta toiveikkuudesta. Hän muistuttaa äskettäisestä spekulaatiosta, joka oli tuomassa kaikki EU:n huippuvirat Suomeen.
Antolan mukaan Olli Rehn tunnetaan rakentavana ja yhteisöllisyyttä rakentavana toimijana. Hän arvioi, että tämä saisi ujutettua EU:n päätöksentekoon myös suomalaista näkökulmaa.
Talouskomissaarin salkkua on pidetty painavana. Antola toteaakin, että seuraavan viiden vuoden aikana talousasiat ovat EU:ssa hyvin vahvasti esillä. Hänen mukaansa uuden komissaarin tulisi luotsata unioni talouskriisistä sekä rakentaa kestävän kehityksen varaan rakentuva uusi talousstrategia, jonka myötä mahdolliset tulevat kriisit olisi vältettävissä.
Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso julkistaa komission nimi- ja tehtävälistan perjantaina iltapäivällä.