Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) kiistää jarruttaneensa Vähänkyrön kuntaliitossunnitelmia Vaasan kanssa.

Kansanedustaja Mia-Petra Kumpula-Natri (sd) ihmetteli eduskunnassa ministerin vierailua Vaasan seudulla ja lausuntoa Vähänkyrön ja Vaasan mahdollisesta kuntaliitoselvityksestä. Kumpula-Natrin mukaan ministeri kielsi Vähääkyröä ryhtymästä Vaasan nukkumalähiöksi. Kiviniemi kiistää jyrkästi tulkinnan.

- Minähän en missään tapauksessa sanonut, että älkää tehkö niin. Kerroin entisenä eteläpohjalaisena kantani siitä, mikä minun mielestäni näyttää parhaalta. Olen näitä mielipiteitäni kertonut myös muuallapäin Suomea ja aion kyllä jatkossakin kysyttäessä kertoa. Mutta siihen perään olen aina korostanut sitä, että on kyse yhteistoiminnasta tai kuntaliitoksesta, se vastuu ja päätöksentekokyky on nimenomaan kunnissa ja kuntapäättäjillä. Ministeri ei niitä päätöksiä tee, Kiviniemi toteaa.

Pahaa ilmaa

Kumpula-Natri toivoi harkintaa ministerin esiintymiseen. Hänen mielestään ulkopuolelta tulevilla heitoilla tuodaan pahaa ilmaa kunnalliselle tasolle, joka yrittää tehdä parhaansa palvelujen järjestämiseksi.

Kumpula-Natri korosti, että Vähässäkyrössä kuntatalous on siinä jamassa, että mielipiteet ovat muuttuneet ja nyt koetetaan katsoa, mistä löydetään puitelain mukaisia toimia palvelujen tuottamiseksi.