Pousi oli poliittisissa johtoasemissa myös Kouvolan aloittaessa Kiina-yhteyksien luomisen.
- Ei kukaan siihen silloin negatiivisesti suhtautunut, Pousi sanoo. - Tiedettiin kyllä jo silloin, että siinä on riski ettei elikeinoelämälle tule mitään suurempaa piristystä.
Poliitikot ovat kaiken aikaa seuranneet Kiina-keskusta ja todenneet, ettei se ole toiminut niin kuin toivottiin.
- Sitä on seurattu, siitä on keskusteltu. Mutta ei siitä tähän mennessä ole ollut suurempaa harmia, Pousi sanoo.
Pousi ei tyrmää Kiina-yhteyksien jatkamista. Keskiviikkona julkisuuteen tullut rajavartiolaitoksen rikostutkinta kuitenkin tuo asian Kouvolan kaupunginhallituksen pöytään.
- Tätä ei voi ohittaa olan kohautuksella. Tämä on kaupungille imagotappio, Pousi sanoo. - Kyllä me olemme olleet sinisilmäisiä. Meitä on käytetty hyväksi.
Valtuustoryhmien puheenjohtajat eri mieltä Kiina-yhteyksien jatkamisesta
Kokoomuksen ja sitoutumattomien valtuustoryhmien puheenjohtajat Jyrki Hyttinen ja Keijo Kaskiaho jatkaisivat bisnes-yhteyksien luomista Kiinaan laittoman maahantulon epäilyistä huolimatta.
Hyttisen mukaan kiinalaisten taustat pitää vain tutkia jatkossa aiempaa tarkemmin.
- Kiina on iso maa ja joukkoon mahtuu hyviä ja pahoja ihmisiä.
Kaskiahon mielestä Kouvolan on saatava uusia asukkaita eikä ole väliä, mistä he tulevat.
- Väestökato on saatava pysähtymään ja muuttovirta käännettävä positiiviseksi, Kaskiaho toteaa.
Demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Harri Helminen keskittyisi jatkossa kotimaisiin ja eurooppalaisiin yhteistyökumppaneihin.
- Olen ollut tätä mieltä pitkään. Kiina-bisnekset ovat olleet tähänkin asti aikamoista taapertamista, Helminen sanoo.
Viranomaiset tekivät eilen laajan tehoiskun Kouvolan kiinalaisyrityksiin. Rajavartiolaitos epäilee, että Schengen-alueelle on järjestetty yritysten kautta laittomasti kymmeniä kiinalaisia.