Heinäluoma ihmettelee, miksi presidentti Halosen täytyy erikseen perustella esimerkiksi Kööpenhaminan ilmastokokoukseen osallistumisensa, vaikka presidentin on perustuslaillisten tehtäviensä mukaan hyväksyttävä kansainväliset sopimukset. Samaan aikaan Yhdysvaltain hallinto tekee kaikkensa, jotta maan presidentti Barack Obama ehtisi ilmastokokoukseen kiireiltään, vertaa Heinäluoma.

Hän toivoo, että hallitus keskustelisi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johdolla, miten hallitus voisi toimia perustuslaillisen järjestyksen mukaisesti. Esimerkiksi epäonnistumisesta Heinäluoma nostaa taannoisen tietokatkoskohun, joka koski suomalaisjoukkojen kotiuttamista Afganistanista.