Savon Sanomat: "Köyhyysrajan alittavia on koko maassa 707 000. Tästä joukosta 28 prosenttia on eläkeläisiä."
Keskisuomalainen: "Yli 75-vuotiaat yksineläjänaiset ovat suurimmassa vaarassa jäädä köyhyysloukkuun. Heidän tulonsa riittävät normaalissa elämäntilanteessa elämiseen niukin naukin, mutta jos esimerkiksi sairaus yllättää, menot karkaavat käsistä. Naiset saavat vanhuuseläkettä keskimäärin 300 euroa vähemmän kuukaudessa kuin miehet."
Yhdysvaltojen lisäksi kapitalismia kannattavat enää vain Pakistan ja Turkki
Keskisuomalainen kertoo pääkirjoituksessaan Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kattavasta mielipidemittauksesta (29 000 vastaajaa, 27 maata). MIttauksen mukaan tyytymättömyys kapitalismiin on laaja.
"Vain joka kymmenes vastaaja arvioi vapaan markkinatalouden toimivan hyvin. Vain kahdessa maassa, Yhdysvalloissa ja Pakistanissa, edes viidennes vastaajista arvioi kapitalismin toimivan nykyisellään hyvin."
"Vastaajista lähes neljäsosa toivoi kapitalismin tilalle jonkinlaista uutta talousjärjestelmää ja yli puolet lähes kaikissa maissa katsoi, että kapitalismin ongelmien ratkaisu vaatii uudistuksia ja sääntelyä. Vain Turkissa vastaajien enemmistö halusi valtiollisen sääntelyn vähentyvän."
"Tutkimustulos poikkeaa jyrkkyydessään esimerkiksi monien vaalien lopputuloksista. Yksi keskeinen syy on se, että tutkimus tehtiin syvän maailmanlaajuisen taantuman aikana. Hyvinä aikoina tulos olisi ollut toinen."
Valtion taloutta rakennetaan Toivo-kampanjalla
Maaseudun tulevaisuudessa pohditaan hallituspuolueisiin kohdistuvaa kritiikkiä.
"Opposition laimeudesta huolimatta etenkin keskusta ja vihreät tuntevat tällä hetkellä pientä painetta. Opposition sijasta paine tulee omista riveistä.
Keskustan murheeksi on tullut maatalouden ankea markkinatilanne. Vihreät saivat viime viikolla tikun kyntensä alle, kun uusi äärivihreä liike kertoi haastavansa vihreiden nykylinjan.
"Ainoa, joka on hallituksessa toistaiseksi voinut hykerrellä tilannetta, on kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Kokoomukseen ei tunnu tarttuvan tällä hetkellä mikään."
"Muutos voi tosin tulla nopeastikin, kun valtion taloutta elvytyksen jälkeen aletaan tasapainottamaan. Ei tiedetä varmasti, valitsiko Katainen viime viikolla sanansa kokoomuksen vaalikampanjaan viitaten kun hän totesi, ettei valtion talous voi rakentua pyhän toivonkaan varaan."
Suomalaiset näkevät syrjintää, mutta eivät itse koe sitä
Salon Seudun Sanomat: "Enemmän kuin joka kymmenes suomalainen kokee tulleensa syrjityksi. Se on selkeästi vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Näin kertoo eurobarometri."
"Samainen barometri kertoo, että useampi kuin joka neljäs suomalainen on nähnyt toisen ihmisen syrjintää. Se taas on enemmän kuin unionissa keskimäärin."
"Miten tulos on tulkittava? Tarkoittaako se, että suomalaiset tunnistavat syrjintätapaukset herkemmin kuin muut unionikansalaiset, mutta eivät huomaa itseensä kohdistuvaa syrjintää?"