Omaa viikkoani ovat värittäneet aluekehitysvaliokunnan asiat ja tulevan rahoituskauden rahanjaon periaatteet. Sain kaksi merkittävää paikkaa myös tällä viikolla, kun minut nimitettiin aluekehitysvaliokunnan ns. varjoraportööriksi parlamentin mietintöön Itämeri-strategiasta. Toinen varjorapörtöörin paikka liittyy maatalousasiaan, jossa parlamentti antaa mietinnön paremmasta avunkohdentamisesta sellaisille maanviljelijöille, jotka harjoittavat maataloutta luonnon erityisolosuhteissa.
Varjoraportöörin tehtävänkuva ei ole Suomessa tuttu. Se liittyy sellaisiin vaikuttamisen paikkoihin Euroopan parlamentissa, joihin Suomessa ei ole totuttu. Parlamentin valiokunnat eivät kuule asiantuntijoita kuten eduskunnan valiokunnat. Tästä johtuen taustatietoa hankitaan järjestöiltä ja valmisteluvastuuta lainsäädäntöhankkeista jaetaan edustajien kesken. Tämä tarkoittaa yhtä aikaa todella merkittävää valtaa ja vastuuta.
Varsinaiset raportöörit saavat työnsä tuekseen valiokuntien sihteeristön panoksen ja pystyvät viemään jopa koko parlamentin keskustelua haluamaansa suuntaan. Tämän merkitys korostuu entisestään Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä, kun parlamentti nousee yhteispäätösmenettelyssä merkitykseltään neuvoston rinnalle. Myös varjoraportöörin merkitys on suuri. Äsken mainituilta paikoilta käsin pohjustan näissä kysymyksissä omalle ryhmälleni esimerkiksi äänestyslistat.
Parlamentaarikon vaikutusmahdollisuudet ovat merkittävät
Ylipäänsä olen jo tähän mennessä vakuuttunut siitä, että yksittäisen europarlamentaarikon mahdollisuudet vaikuttaa EU-lainsäädäntöön ovat merkittävät. Näin verrattuna ministereihinkin, jotka sorvaavat päätöksiä eurooppalaisten kollegoidensa kanssa. Parlamentissa voimme tehdä yksityiskohtaisia muutosesityksiä koko lainsäädäntöprosessin aikana käsittäen siis valiokuntakierroksen ja lopullisen täysistuntokäsittelyn. Eduskunnassa tätä ei käytännössä tapahdu johtuen ryhmäkurista ja hallitus-oppositio -asetelmasta.
Aina pitää tietysti olla vaikuttamisen suunta selvillä. Olen Suomen sisämaita kierrellessäni korostanut Itämeri-strategian merkitystä meille kaikille. Koko tätä väestöpohjaltaan suurta aluetta koskeva strategia on meille merkityksellinen ja tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa liikennekysymysten ja ympäristöosaamisen hyödyntämisen osalta. Tavoittelin tätä varjoraportöörin tehtävää ja olen todella tyytyväinen, että onnistuin sen saamaan.
Tapaamisia itäsuomalaisten kansanedustajien kanssa
Tämä päivä on alkanut puoluetoiminnan merkeissä Keskustan työvaliokunnan kokouksella. Iltapäivällä tapaan Keskustan itäsuomalaisia kansanedustajia. Puhuin viime kevään kampanjan aikana paljon yhteistyön tiivistämisestä kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen välillä. Kutsuin siksi tapaamisen koolle ja toivon, että teemme tästä perinteen, sillä todella merkittävä osa eduskunnan lainsäädännöstä pohjautuu EU-lainsäädäntöön. Ei siis ole perusteltua, että näistä asioista päättävät eivät juurikaan kohtaa toisiaan.
Huomenna tapaan ministerit Pekkarisen ja Sinnemäen sekä työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehiä aluekehitysosastolta. Heidänkin kanssaan noussee keskusteluun tulevan rahastokauden painotukset. Pala palalta siis rakentuu sekin, kuinka hankerahoitusta saadaan meidän alueillemme vuoden 2013 jälkeen.
Lauantaina minulla on kunnia olla puhumassa Keskustan Etelä-Savon piirin juhlaseminaarissa. Marraskuukin on siis alkanut kiitettävän vauhdikkaasti.