Aamu-tv:ssä vierailleen Risikon mukaan taudin kanssa käydään kilpajuoksua. Peruspalveluministerin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikki ehdittäisiin rokottaa, mutta Risikko muistuttaa, että tauti on hyvin arvaamaton.

- Jos nyt kävisi niin, että sairausbuumi kasvaisi niin valtavaksi jo aikaisemmin, niin joutuisimme harkitsemaan sitä, että rokotteista ei olisi enää mitään hyötyä. Ja sitä tietysti arvioidaan nyt koko ajan, Risikko sanoo.

Risikko myös puolustaa rokotusten kanssa kompuroineita kuntia.

- Joka kunnassa on hieman eri määrä näitä riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä ja ymmärrän oikein hyvin, että kun tällaista ei ole koskaan koettu, niin tietysti siinä korjausliikkeitä joudutaan tekemään. Pitää ottaa huomioon, että nyt on vasta noin 15-20 prosenttia väestöstä rokotettu ja vielä suurempi määrä on edessä. Siksi on hyvä, että korjaukset tehdään, Risikko sanoo.