Rokotusaikatauluista YLEn Aamu-tv:ssä puhunut Risikko muistutti, että kaikkien rokottaminen saattaa olla turhaa, mikäli sairausbuumi etenee vauhdilla. Silloin jouduttaisiin hänen mukaansa harkitsemaan, olisiko rokotteista enää mitään hyötyä. Ministerin näkemys kuohutti keskiviikkona varsin monia.

Nimimerkillä Jouko kirjoittavan mukaan ”Kokoomusministerin ja hänen hallintokuntansa tekemä ehdollinen rajauspäätös on tyrmistyttävä… Nyt ajastaan ja päätöksistään jälkijunassa olevat päättäjät turvautuvat nopeasti etenevään sairausaaltoon, jonka varjolla ei enää rokotuksia tarvita".

Samoilla linjoilla on nimimerkki Uskomatonta. Hänen mielestään on uskomatonta syyttää kuntia, kun koko ongelma johtuu rokotetilauksen pienestä määrästä. ”Suomeen olisi pitänyt tilata heti tarpeeksi rokotteita (vrt. Ruotsi, Norja, UK. Ministeritasolla tässä on nyt munattu”, hän kirjoittaa.

Toisaalta itse taudinkuvaan liittyvä mystisyys saa monet peräänkuuluttamaan asioiden mittasuhteisiin asettamista. Yhdysvaltain influenssakuolleisuuteen asioita peilannut nimimerkki Jarkko muistuttaa, että ”sikainfluenssa ei erotu millään tavalla edellisvuosiin verrattuna ja että viime vuoden kausi-influenssa oli itse asiassa pahempi”.

”Miksi nyt kaikkien pitäisi ottaa piikki, jossa on kymmenenkertainen määrä vaarallista tehosteainetta normaaliin influenssarokotteeseen nähden ja jossa on mm. ainetta, jonka käyttö on USA:ssa laissa kielletty terveyssyistä”, Jarkko ihmetteleekin.

Monen mielestä jäljet johtavatkin sylttytehtaalle: ”Turhaa hölmöä vouhotusta. Miksei samalla lailla tiedoteta kuolleista muiden flunssien yhteydessä?”, tiedustelee nimimerkki Sika on vain tavallinen flunssaviirus.