Oulun kaupunginvaltuusto vahvisti maanantaina Oulun ensi vuoden tuloveroprosentiksi 19. Valtuusto teki päätöksen yhden prosenttiyksikön korotuksesta yksimielisesti. Myös perussuomalaiset asettuivat lopulta veronkorotusten taakse, vaikka ryhmä ei kesäkuussa allekirjoittanutkaan Oulun talouden toimenpideohjelmaa, jonka yksi osa veronkorotukset ovat.
Ennen päästöstä valtuusto kävi vilkkaan ja rönsyilevän keskustelun, joka kertoi siitä, että yhdessä sovittuun pakettiin liittyvä päätös oli tuskallinen monelle kokoomuslaiselle. Tuulikki Ukkola ja Lyly Rajalan sen myös sanoivat.
Salin toisella laidalla päätöksentekoon osallistumista anteeksipyytävistä puheista ärsyynnyttiin. Ne nähtiin irtopisteiden keruuna ja toisten housuilla tuleen istumisena. Samanlaisia kipeitä kohtia kun säästöohjelmassa on muidenkin varalle. Todennäköisesti vastaavanlaista keskustelua kuullaan Oulun kaupunginvaltuustossa jatkossakin kun talouden tasapainottamisohjelma etenee esimerkiksi kouluverkon, oululisän ja omaishoidontuen karsintaan.