Ajankohtaisen kakkosen tietojen mukaan Kuntoutussairaalasäätiö on ostanut Juhantalon tukiyhdistyksen Talousseura 2000 ry:n seminaarilippuja ennen viime vaaleja.
Juhantalo sanoo, ettei hänen johtamassaan säätiön hallituksessa ole keskusteltu, saati päätetty minkään puolueen tukemisesta. Juhantalon mukaan kuntoutuskeskuksen toimitusjohtaja olisi hänen kanssaan keskustelematta ostanut Juhantalon tukiryhmältä seminaariliput.
Kankaanpään kuntoutuskeskuksen toimitusjohtaja ei muista, että säätiö olisi tukenut muita puolueita kuin keskustaa.
Kankaanpään Kuntoutussairaalasäätiö on yksityisoikeudellinen säätiö, jolta Kela ostaa palveluja. Säätiö on aikanaan perustettu Kelan aloitteesta ja sen hallinnossa istuu Kelan päälliköitä.
Kelan keskustalaisen pääjohtajan Jorma Huuhtasen mukaan Kela ei voi vaikuttaa tai puuttua itsenäisten säätiöiden päätöksentekoon.
Pääjohtaja Huuhtanen on itse osallistunut kerran vaaliorganisaation järjestämään talousseminaariin vuonna 2008. Seminaarin järjestäjänä toimi Menestyvä Suomi ry yhteistyössä Suomen Keskustan kanssa.