Puheenjohtaja Matti Vanhasen mukaan jäsenäänestystä ei käytännön syistä ehditä järjestää ensi keväänä. Jäsenäänestystä ei ole keskustan säännöissä.

- Meillä säännöt eivät tunnista tätä. Tämä on siinä suhteessa vähän teoreettista keskustelu, että ensi kevät saattaa olla vähän liian aikaista.

Vanhanen sanoo itse kannattavansa puolueen sääntöjen muuttamista niin, että jäsenäänestyksestä tulisi myöhemmin mahdollista. Hänen mukaansa enemmistö keskustan puoluehallituksesta suhtautuu kuitenkin ajatukseen kielteisesti.

- Iso osa puolueen päättäjistä kokee, että pitää varjella puoluekokousta isona kansalaistapahtumana, jossa aidosti päätetään asioista hektisessä tunnelmassa. Siellä puoluekokousedustajat kantavat vastuun siitä kuka valitaan mihinkin tehtävään.