Helsingin Rautatientorilla poksahtanut putki on herättänyt kysymyksiä ja kritiikkiä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kalevan mukaan ongelma on siinä, että Suomessa uskotaan yhteiskunnan keskeisen infrastruktuurin olevan hyvässä kunnossa. Tuoreet vesikokemukset osoittavat, että mitä tahansa voi sattua. Kokonaisen kaupungin juomavesi voi saastua, kokonainen metroasema voi vaurioitua.

Lehti muistuttaa myös, ettei Helsinki ole ainoa paikka, eikä ainoa kaupunki, jossa käytössä on vuosikymmeniä vanhoja putkia. "Eivätkä vesiputket ole ainoita mahdollisesti haavoittuvia kohteita yhteiskunnassa. Kun kunnat nyt kaikkialla etsivät säästökohteita, säästäminen ylläpidossa ja korjauksissa saattaa ajan oloon osoittautua erittäin kalliiksi."

Samasta teemasta jatkaa myös Savon Sanomat. Insinööritaitomme eivät ole ehkä enää niin pätevät kuin joskus menneisyydessä kuviteltiin. Lehden mukaan Helsinkiä ennen moninaisia putkia on pettänyt myös Savossa tänä vuonna harvinaisen runsaasti. Kirjoituksessa mainitaan myös Helsingistä Turkuun vievä moottoritie, jota piti ryhtyä korjailemaan ennen kuin se oli edes täysin valmis. Lehti muistuttaa, että hutilointi rakentamisessa ja kitsastelu kunnossapidossa tuovat hetken säästöjä. "Vahinkojen ja vaurioitten tapahduttua ne maksetaan moninkertaisesti takaisin - yleensä viattomien kukkarosta."

MIhin suuntaan menee SDP?

SDP:n ongelmista kirjoittaa Turun Sanomat pääkirjoituksessaan. Kivikkoista on ollut Jutta Urpilaisen tie. Alavireisyyttä viestittävien mielipidetiedustelujen seurauksena kentällä alkaa olla todellista painetta puoluejohtajan vaihtamiseen ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja. Lehden mukaan puolueen kelkkaa halutaan kääntää niin ammattiyhdistysliikkeen, perinteisen teollisuustyöväestön, puoluekartan keskimaastossa olevien valkokaulusduunareiden ja muun runsaan äänestäjäpotentiaalin kuin vihreyttä arvostavien nuorten ja opiskelijoiden puoleen. Lopputuloksena on ajatuskokoelma, jota voi Tuomiojan tapaan kutsua unelmahötöksi. Urpilaisella alkaa olla kiire linjan löytämisessä ja sen kirkastamisessa, arvioi Turun Sanomat.

Urpilainen vai Heinäluoma?

Suomenmaa muistuttaa SDP:n johtajakriisin yhteydessä, että kyse on gallupista, eikä todellisesta puheenjohtajan kannatusmittauksesta. Lehti siis viittaa Helsingin Sanomien sunnuntaiseen mielipidemittaukseen, jossa selvitettiin sopivia henkilöitä kolmen suurimman puolueen puheenjohtaksi. Suomenmaa muistuttaa, että todellisen kannatusmittauksen tekevät SDP:ssä 350 vaalein valittua puoluekokousedustajaa. Toistaiseksi ei ole näkyvissä vakavia merkkejä siitä, että Urpilaisen suosio tämän joukon keskuudessa olisi romahtanut. Kirjoituksessa kuitenkin muistutetaan, että olisi kuitenkin syytä huomioida Eero Heinäluoman aktivoituminen niin eduskunnassa kuin julkisessa keskustelussa.

Hajoita, äläkä edes hallitse

Poikkeustilanteista ja organisoimisesta kirjoittaa Anita Kärki kolumnissaan Keskisuomalaisessa. Kärjen mukaan sikainfluenssan kaltaisessa poikkeustilassa tulisi olla maan kattava suunnitelma kriisiviestinnästä. Nyt kukaan ei tunnu olevan vastuussa siitä, miten ja milloin rokotukset saadaan ja annetaanko ne sovitussa järjestyksessä.

Kolumnistin mielestä poikkeustilan organisoimisella ei ole ollut kansallisia kasvoja, vaikka sellaiselle olisi ollut suuri tarve. "Terveydenhuollon organisoinnissa tuntuukin olleen käynnissä periaate: hajoita, äläkä edes hallitse. Terveydenhuollon toimivuutta ja tehokkuutta on nyt konkreettisesti mitattu sikainfluenssan torjunnassa, ja jälki on melkoista kaaosta, siis hallitsematonta."

Mutta eipä hätiä, rauhoittelee Kärki. "Meille on luvassa lisää uusia terveydenhoidon organisaatiouudistuksia ja peruspalveluministerin pöydällä niistä on jopa kilpailevia versioita. Jäämme siis odottelemaan uutta organisaatiomallia aluejakoineen ja jännittämään sitä, miten terveydenhuolto sitten toimii vai toimiiko se enää ollenkaan."