Pohjalaisten keskustakansanedustajien mielipiteet jakautuvat ministerivaihdosruletissa. Ehdottomasti kielteinen kanta ministerien kierrätykseen on Esko Ahosella. Hän muistuttaa, että aika on käymässä vaihdokselle vähiin, sillä eduskuntavaalit ovat jo lähellä.

- Keskustan ministeriryhmä on toiminut hyvin. Lisäksi yhteistyö ministerien ja eduskuntaryhmän välillä on toiminut, sanoo Ahonen.

Lintilä ja Mieto pohtisivat ministereiden vaihdosta

Sillä voisi olla Mika Lintilän mielestä vaikutusta mm. puolueen kannatukseen. Keskustelu on osoittanut, että jokin liikahdus olisi tarpeen. Tähän yksi keino voisi olla ministerikierrätys.

- Ministerikierrätys ei kuitenkaan voi olla yhden ministerin vaihto, sillä rotaation tulisi olla laajempi, jatkaa Lintilä.

Myös kansanedustaja Juha Mieto on valmis ministerien vaihtoon. Miedon mielestä pieni tuuletus olisi puolueessa paikallaan.

- Mitään erityistä syytä ministerinvaihtoon ei ole. Kierrätys toisi kuitenkin terveellisen tuuletuksen puolueen toimintaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Miedolla on myös yksi ehdokas ministerin tehtäviin. Kansanedustaja Antti Rantakangas saa kannatusta Kurikan suunnalta. Perusteena on Rantakankaan toiminta puolueen varapuheenjohtajana.

Keskustelua toivotaan

Paula Sihto ja Lasse Hautala eivät tyrmää ministereiden vaihtoa, mutta heidän mielestään kierrätys ei saa olla itsetarkoitus, vaan siihen olisi löydyttävä syy.

Paula Sihto pitää kuitenkin hyvänä, että asia on nostettu esiin ja siitä keskustellaan. Keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu huomenna torstaina viikottaiseen kokoukseensa, jossa Sihto uskoo myös ministerikierrätyksen olevan yhtenä keskustelunaiheena.

Vanhasen asia

Lähes kaikki tavoitetut pohjalaiset keskustan kansanedustajat ovat sitä mieltä, että vaihdosruletissa pääministeri Matti Vanhasen rooli on merkittävä.

- Se on Vanhasen ratkaistavissa oleva asia, sanoo kansanedustaja Mika Lintilä. Nykyisten keskustaministereiden työpanos saa kansanedustajilta hyvän arvosanan.

Puumala haluaa laajempaa muutosta

Keskustan johtoon kuuluva varapuheenjohtaja Tuomo Puumala pohtii puolueen uudistamista laajemmin.

- Mietin syvällisemmin puolueen uudistamistarvetta. Ministerivaihdos on vain yksi keino uudistamisen työkalupakissa. Mikäli siihen mennään, tullaan asia kertomaan puoluejohdon kautta.

Puoluejohtoon kuuluvana Puumala ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa asiaan laajemmin puoleen tai toiseen.