Esimerkiksi Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, joensuulainen Pekka Ravi, arvioi, ettei uudistus ole aluehallinnon kehittämisen lakipiste, vaan jatkoa seuraa.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan askelta kohti aitoa maakuntaitsehallintoa ei voitu hallintoremontissa ottaa, koska siitä ei päästy sopuun hallitusneuvotteluissa. Pekkarisen mielestä maakuntien itsehallinto olisi yhtenäistänyt eri aluejaot sekä maakuntien että valtion aluehallinnon osalta.

Käydyissä keskusteluissa toivottiin muun muassa, että tulevaisuudessa maakuntavaltuustot valittaisiin suoralla kansanäänestyksellä.

Eduskunta aloitti tiistaina aluehallintouudistuksen sisällön ratkaisevan täysistuntokäsittelyn. Lakipaketti hyväksyttänee loppuviikosta. Uudistus kokoaa valtion hajanaisen aluehallinnon kahteen monialaiseen viranomaiseen. Uudet viranomaiset, kuusi aluehallintoviranomaista ja 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta, aloittavat toimintansa ensi vuoden alussa.