Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen uskoo, että Pohjoisen ulottuvuuden liikenne ja logistiikkasopimus auttaa hankkeiden eteenpäin viemistä. Hänen mukaansa olemassa olevaa Barents -linkkiä pitää parantaa ja rautatieyhteys Kantalahden kautta Muurmanskiin pitää pyrkiä saamaan aikaan. Rajanylitystä pitää helpottaa ja edesauttaa yritysten toimintaa. Lentoliikennettä Pohjois-Suomesta Murmanskiin Väyrynen pitää erittäin tärkeänä.

- Siinä on kolme vaihtoehtoa: Oulu, Kemi ja Rovaniemi. Näitä kaikkia selvitetään ja täytyy sanoa, että vähän tuskastuttaa, kun tarjolla on jo pitkään ollut valtion tukea hankkeen käynnistämiseksi, niin sitä ei ole saatu käyntiin.

Väyrysen mukaan vielä ei ole kuitenkaan kuljettu onnen ohi, sillä asian tiimoilta on oltu liikkeellä jo vuosien ajan. Vienninedistämismatkat, Finpron Murmanskiin avattu toimisto ja monet muut toimet ovat ulkomaankauppaministerin mukaan jo auttaneet yritysten toimintaa pohjoisilla alueilla. Väyrynen korostaa, että Venäjän puolella asiat liikkuvat hitaasti ja kilpailu alueella on kovaa. Useat kansainväliset yritykset ovat kiinnostuneita samoista hankkeista.

- Meillä on suuret mahdollisuudet, koska meillä on hyvää tuntemusta alueelta, pitkä kokemus. Meillä on logistinen, maantieteellinen etu puolellamme ja lisäksi meillä on projektiviennin asiantuntemusta. Meidän pitäisi yrittää koota voimia tällaisiin suurempiin hankkeisiin ja hyödyntää tätä projektiosaamista, Väyrynen arvioi.

Paavo Väyrysen mielestä olemme liian pieni toimija ja sen vuoksi voimat tulisi koota.

- Sotšin olympiahanketta varten on muodostettu Sofi-niminen konsortio ja se on hyvä esimerkki siitä, mitä pitäisi tehdä. Tämä Sofikin tulee toimimaan muillakin alueilla. Se on avoin pohjoissuomalaisillekin yrityksille, mutta jatkossa tulee harkita uusia vastaavanlaisia yhteenliittymiä.