- Tämä syksy hallituksessa on syytä keskittyä talouskriisin hoitoon, Vanhanen perustelee.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on sanonut, että ryhmässä on virinnyt haluja ministerintehtävien kierrätykseen, ja että ryhmä odottaa pääministeri Vanhasen tekevän asiassa päätöksiä.
Blogissaan Vanhanen pohdiskelee myös keinoja ilmastonmuutoksesta kehitysmaille aiheutuvien menojen kattamiseksi. Vanhasen mielestä vaihtoehto voisi olla ns. Tobinin vero. Veron kohteena olisi valuutan vaihto.
- Pitkään maailmalla on puhuttu ns. Tobinin verosta ja ajatus maailmanlaajuisista maksuista yhteisten kulujen rahoittamiseksi viehättää useimpia - myös minua. Nyt komissio sai huippukokoukselta tehtävän selvittää tätä. Tehty päätös on pitkä askel eteenpäin vaikeassa asiassa, Vanhanen muotoili.
Hänen mukaansa ongelmat tulevat siitä, että kaikkialla valiot pitävät kiinni yksinoikeudestaan verottaa.
Aiemmin päivällä Vanhanen viestitti keskustan Verkkoapilalle, että huhu puoluevaltuuskunnan marraskuisen kokouksen yhteydessä tapahtuvasta kierrätyksestä on väärä.